Lahja 💓💓💓💓
perjantai 5. elokuuta 2022
sunnuntai 5. kesäkuuta 2022
tiistai 26. huhtikuuta 2022
perjantai 15. huhtikuuta 2022
lauantai 9. huhtikuuta 2022
Löysin vahingossa vanhan Sims Medieval pelin ja nyt on kulunut sen parissa pari päivää. Olin täysin unohtanut kuinka hauskoja ja mielenkiintoisia vanhat sims pelit on. Sims 4 on ollut pettymys, en juurikaan jaksa sitä pelata, lähinnä vain rakennan ja sisustan taloja. Lisäosatkin on mielenkiintoisia noin 2 tuntia ja sitten tuntuu että on nähnyt kaiken. Vanhoja sims 2 ja 3 pelejä jaksaa pelata vaikka kuinka monta kertaa uudelleen.
perjantai 4. maaliskuuta 2022
Ihan täys tätä paskaa.. Töissä ei ole koskaan ollut kivaa mutta nyt siellä on niin helvettiä että saan paniikkikohtauksia jatkuvasti. Polvi on paskana.. Muutkin kivut kovat.. Sotakin ahdistaa, ei tosin niinkään päivällä, mutta öisin näen hirveitä sota painajaisia... Mikään ei oikein tuota enää iloa. Edes ruoka ei enää maistu enkä tahdo jaksaa keskittyä edes kirjoihin.. Kaikki on niin harmaata.. Ei valoa missään.. Ja tuntuu kuin olisin umpikujassa töissä. En kestäisi millään mennä sinne mutta en uskalla heittäytyä työttömyytenkään.. Varsinkaan irtisanoutumalla kun tuet pienet, potkut ottaisin mielelläni...
sunnuntai 20. helmikuuta 2022
maanantai 3. tammikuuta 2022
Niskatyyny
https://kipukauppa.com/products/niskatyyny
Sain vihdoin haettua niskatyynyn postista. Yhden yön nukkunut ja vähän vaati totuttelua mutta siitä huolimatta nyt jo huomas että on huomattavasti parempi kuin mun aiempi "ergonominen" tyyny. Toisessa niskatyynyssä on kyllä tuki niskalle mutta se ei mukaudu yhtään nukkujan mukaan ja koska liikun paljon öisin niin yleensä herätessä huomaan että pää on niskalle tarkoitetussa osassa ja niska siis "roikkuu" ilmassa. Ja näin ollen niskan tukemiseen tarkoitettu tyyny itse asiassa aiheuttaa hirveän niskakrampin.
Tämä tyyny on paljon pehmeämpi ja mukautuu nukkujan muotoihin ja liikkeeseen. Niska ei ollut aamulla kipeä. Kirjoitan myöhemmin lisää kun olen käyttänyt kauemmin niin tiedän auttaako pitemmällä tähtäimellä niskakipuihin.
Korva soi edelleen. Siihen ei tunnu auttavan mikään. (No en ole vieläkään muistanut hakea apteekista sitä korvanestettä).
lauantai 1. tammikuuta 2022
En ole sellainen ihminen joka tyypillisesti fanittaa ihmisiä. Fanitan joitakin bändejä ja tv-sarjoja mutta harvoin idolisoin oikeita ihmisiä.
Betty White on yksi ihminen jota olen fanittanut jo vuosia. En häpeä myöntää että edelleen katselen Tyttökullat-sarjan läpi vähintään kerran vuodessa. Pahimpien masennuskausien aikana se on ainoa sarja jota pystyn katsoon ja ainoa joka edes hieman helpottaa oloa.
Eläinrakkaana ihmisenä Bettyn elämänarvot ja filosofia on hyvin lähellä omaani. Maailmassa ei ole monia ihmisiä joihin pystyn samaistumaan. Betty oli yksi niistä.
Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓

-
Systerin ohjeen pohjalta tein tänään tällaisen kanakeiton ja oli meinaan taivaallisen hyvää. Melkein teki mieli vetää koko kattilallinen ker...
-
Tässä on muutamia jooga-asanoita joiden olen huomannut helpottavan omia ylävatsavaivoja (refluksin-/närästyksen aiheuttamat kivut, turvotus ...
-
En muista koska olisi viimeksi ollut "päivällisvieraita" mutta tänään sellainenkin ihme koettiin. Yksi parhaista kavereista tuli ...