Viime yön tyhmä uni. Näin unta että olin siivoojana turkissa, jossain oikein rikkaassa perheessä. Suurimman osan ajan unta elettiin ihan nykyaikaa mutta välillä se ympäristö ja tavat muuttu johonkin lähemmäs keskiaikaa. Mutta koko pitkän unen teema oli että livahtelin huoneesta toiseen tutkiin laatikoita ja kaappeja. Ja tää oli kirjaimellisesti koko unen sisältö, ja se oli pitkä uni. Ehdin käydä läpi ainakin 30 huonetta ennenkuin heräsin :P
Kivut on taas kovat. Ilmeisesti tuo kolea ilma sitten kuitenkin vaikuttaa munkin kipuihin, vaikka aina mainostan että vain helle pahentaa mun kipuja. Jopa varpaita särkee. Viime yönä kävi sellainenkin hassu juttu että kun kissa herätti mut keskellä yötä niin puoliunessa luulin että mun jalka on kuollu. Oli ihan kylmä ja tunnoton. Olin jo melkein soittamassa jollekin ennenkuin tajusin että se on varmaan vain menny taas tunnottomaks. Hieroin vähän aikaa ja mukavasti alko sitten taas hermokivut.
Kissa on taas levoton. Se on levoton päivällä ja levoton yöllä. Koko ajan pitäis rapsuttaa ja jos en rapsuta niin sitten se tekee pahaa kunnes saa huomiota :P
Pikkasen alkaa jännittään huominen. Loput raudat otetaan pois. Tosin enemmän jännittää että millä pystyn makaan paikallani siinä tuolissa 2 tuntia näillä kivuilla :P :P
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Unet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Unet. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 19. lokakuuta 2016
perjantai 30. syyskuuta 2016
Kamala yö
Viime yö menee taas osastoon kamala painajainen. Näin unta että asuin jossain isossa maalaistalossa. Aluksi se oli ihan kivaa. Ilmeisesti pelastin sinne eläimiä. Mutta sitten se muuttu niin että mun piha oli täynnä vaikeasti loukkaantuneita, kituvia eläimiä. Ihan kaikkia delfiineistä ja karhuista hamstereihin ja kaneihin. Hirveessä paniikissa etsittiin mamman kanssa asetta että voitais päästää ne eläimet kärsimyksistä mutta ei tietenkään löydetty ja eläimet kilju tuskissaan.
Ihana uni. Oli mukava herätä.
Varsinkin kun kissa oli varastanut bioroskiksesta pizzan tähteitä ja ripuloinu x( Eli ei se päiväkään ole ollut kovin juhlallinen. Varsinkin kun itselläkin huono ja kipuinen olo.
Mutta lenkki sentään vähän piristi. Kaamosmasennuksesta huolimatta syksy on ehdottomasti mun suosikki vuodenaika. Varsinkin inhottavan kuuman ja aurinkoisen kesän jälkeen se on aina tervetullut ;) Ihanan koleaa ja sateista ja synkkää.

lauantai 3. syyskuuta 2016
Uni
Viime yönä tosielämä tuli taas uniin. On menossa taas uneton kausi. Vaikka on kuinka kova tappava väsymys niin ei vain tule nukuttua kuin 1-4 tuntia yössä.
Viime yönä näin unta jossa kärsin unettomuudesta ja tilanne meni niin pahaks että jouduin lääkäriin. Lääkäri sanoi että ainoa mikä mut voi pelastaa on jos annan aivoni toisen ihmisen hallintaan. Sitten siihen huoneeseen tuli joku random-äijä jolla oli joku radio-ohjattavan auton ohjaimen kaltainen laite. Rupesin poraan ja sanoin etten halua että joku muu hallinnoi mun aivoja mutta lääkäri sano että se on ainoa mikä enää auttaa. Sitten se äijä rupes ohjaan mun aivoja sillä laitteella ja seuras mua kaikkialle. Se paineli nappuloita jotka laitto mut nukkuun ja herään ja liikkuun ja lopulta se pysty ohjaileen että mitä ajattelen, mistä pidän jne. Heräsin siihen kun se äijä paino väärää nappulaa ja mun pää räjähti.
Haluaako joku tulkita? :D

torstai 25. elokuuta 2016
Uni
Viime yön unet oli taas aika häröjä. En muista niitä kunnolla mutta ekassa unessa lähdin lenkille ja kävelin ihan hirveän matkan. Sitten yhtäkkiä tajusin että olin Vaasassa joka kyllä muistutti enemmän jotain vuoristoa. Ja olin ihan paniikissa että miten nyt pääsen/osaan takasin kotio :P Eli erittäin tyhmä uni.
Toisessa unessa olin Big Brother talossa. Totta kai tein kaikkea mahdollisimman noloa siellä. Mutta siellä olevat nää tehtävät oli vähän vaarallisempia kuin varmaan todellisessa versiossa. Yksi tehtävä minkä muistan oli sellanen että piti mennä varastaan karhunpoikanen karhunpesästä.
Eli vielä tyhmempi uni kuin toi ensimmäinen :P

tiistai 16. elokuuta 2016
Unia
Vihdoinkin on ihanan syksyinen ilma ulkona. Eli hämärä, kolea ja sateinen <3 Minä tykkään. Mut on luotu suomen ilmastoon :) :)
Käytiin mamman kanssa kaupoilla ja löydettiin elämäni ensimmäinen koiraystävällinen kauppa (siis muu kuin eläinkauppa). Plantageniin oli eläinasiakkaatkin tervetulleita. Saisi olla enemmän tällasia kauppoja. Varsinkin helteillä kun idiootit ihmiset ei tajua olla jättämättä koiria autoon.
Viime yö oli taas painajaista.. Kirjaimellisesti. Ekassa unessa oli taas Iines mutta en oikein muista sitä enää hyvin. Mutta kipeä se oli taas. Toisessa unessa multa lähti kaikki tukka päästä ja mamma sanoi että mulla täytyy olla pitkälle edennyt syöpä. Yritin saada lääkärille aikaa mutta en tietenkään saanut.
Kolmannessa unessa mulla oli jonkun vauva hoidossa ja jostain syystä olin sen vauvan kanssa metsässä ilman mitään hoitotarvikkeita. Olin ihan hätää kärsimässä kun en tiennyt että mitä syöttäisin sille mukulalle.
Miksei koskaan voi olla mitään kivoja unia. Joko ne on painajaisia tai häiritsevän outoja.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
Uni
Viime yön uni oli inhottavin pitkästä aikaa. Se alkoi ihan suloisesti kun pelastin 4 kissanpentua ladosta. Ja sitten niiden äidin ja isän. Sitten yritin etsiä niille pennuille jotain paikkaa mutta en tietenkään löytänyt. Outoa oli se että ne pennut pieneni koko ajan kunnes kannoin niitä kaikkia yhdessä pakasterasiassa. Ja tietysti ne hukku koko ajan ja jouduin etsiin niitä. Ne vanhemmat kissat oli ensin ihan ok mutta sitten yhtäkkiä se isä-kissa rupes käymään mun päälle. Se puri mun käsivarret ja jalat täyteen reikiä. Sitten kun nostin pakasterasian jossa pennut oli ja olin aikeissa juosta karkuun isoa kissaa niin huomasin että ne poikaset olikin rotanpoikasia. Ja samassa siitä isä-kissastakin tuli valtava rotta. Heräsin just kun se hyppäs mun naamaa kohti.
En taas ymmärrä tän unen tarkoitusta. En ainakaan pelkää rottia, itse asiassa pidän kesyrotista paljon.
En taas ymmärrä tän unen tarkoitusta. En ainakaan pelkää rottia, itse asiassa pidän kesyrotista paljon.
perjantai 8. heinäkuuta 2016
Outoja unia
Ruvettiin joku aika sitten kaverin kanssa listaan näkemiämme unia. Itse en ole paljon saanut listattua, en sen takia etten näkis unia vaan sen takia että unohdan ne samantien kun herään. Mutta viime yön pitkän unen muistan pintapuolisesti. Eikä ole taas hajuakaan että mistä tuollainen uni voi syntyä. Olin miespuolinen vampyyri mielisairaalassa :P Tietysti suurimman osan unesta yritin löytää pakotietä mutta aina kun pääsin sairaalasta ulos niin jotenkin samantien jouduin takaisin sisälle. Sen symboliikka on tietysti aika päivänselvä mutta en ole mikään vampyyri-fani enkä ole pitkään aikaan katsonut/ajatellut mitään vampyyreihin liittyvää :P Mutta jostain syystä olen unissa usein joku yliluonnollinen olento.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Flunssa jatkuu
Flunssa ei vaan tahdo hellittää. Viikon jo ollut. Kuumetta ei ole enää paljoa mutta nuhaa ja yskää on, ja nyt uutena korvakipu. En vain tiedä johtuuko korvakipu flunssasta vai leuoista. Leukakipu on kyllä muuten helpottanut ja suu aukeaa vähän paremmin ja pehmeää pystyy jo pureen. Lonkan kivut taas tuntuu pahenevan kun en ole flunssan takia jaksanut liikkua. Hirveä vihlonta toisessa jalassa.
Viime yönä nukuin taas pienen tauon jälkeen sen verran pitkään ja syvästi että näin jopa kahta unta. Mutta harmittaa etten kirjoittanut taaskaan heti herättyä niitä ylös kun nyt en taas muista juuri mitään muuta kuin että ensimmäisessä olin siivoajana jossain ihmeellisesssä rakennuksessa joka sitten monien sattumusten jälkeen paljastukin avaruusalukseksi jonne vahingossa jäin jumiin kun lähti avaruuteen :P Toisessa unessa olin ostoksilla Siwassa kun yhtäkkiä mun entinen pomo tuli sinne ja sano että ottaa mut töihin nyt tältä seisomalta kun heillä on niin paha työvoimapula. Olin tietysti innoissani ja juuri kun olin allekirjoittamassa työsopimusta niin heräsin ja kyllä vitutti!!!

torstai 7. huhtikuuta 2016
Unia ja sämpylöitä
Ollaan kaverini Susannan kanssa molemmat vakuuttuneita että nähdään maailman tyhmimpiä unia joten sovittiin että ruvetaan kirjaan uniamme ylös ja vertaillaan. No viime yönä tuli vihdoin nähtyä unta. Mutta olisi pitänyt kirjoittaa se ylös heti herättyä koska nyt kauppareissun jälkeen sen alkuosio on jo hakusessa. En muista muuta kuin että minä ja sekalainen joukko sukulaisia & ystäviä järjestettiin jotain juhlia jossain maatilalla. Ja siellä maatilalla oli joku valtavan iso maanalainen, todella rapistunut kellari. Ja koko ajan siitä varoiteltiin että se on romahduksen partaalla mutta silti siinä unessa jostain syystä minä päädyin koko ajan sinne kellariin hakeen jotain. Ja se oli todella karmiva paikka. Ja jossain vaiheessa siitä tuli aika labyrintti-mainen mikä on ensimmäinen viittaus tulevaan. Sitten jossain vaiheessa unta meitä rupes kiusaan jonkinlainen kummitus tai vastaava ja kaikkia outoja ja kamalia asioita rupes tapahtuun. En muista enää muuta kuin sen viimeisen jossa äite tuli pahvilaatikon kanssa ja rupes kirkuun avatessaan sen. Selvisi että siellä laatikossa on kissanpentu jonka jalat on revitty irti. Mutta en missään vaiheessa nähnyt itse sitä kissaa koska selvästi mun alitajuntani osaa sensuroida mun unista liian kamalat näyt. Sitten siinä tapahtu jotain kaikkea outoa ja jotenkin selvisi että minä olin katkonut ne kissan jalat kun se henki oli ottanut musta vallan tai jotain.
Sitten selvisi että se henki oli David Bowien Jareth-hahmo labyrinth-elokuvasta :D :D Ja se väitti olevansa mun oikea isä. Ja se uni loppu siihen että se paino mun päätä johonkin suihkulähteeseen ja sen pitäis palauttaa mun taikavoimat tai jotain :D
Joo pistäkää paremmaks :D Toi uni on sinällänsäkin tyhmä mutta en ymmärrä mistä toi Jarethkin siihen tuli kun en ole tota leffaa nähnyt ainakaan 20 vuoteen. Nyt kyllä täytyy katsella :D Mutta kyllä oli taas hauska herätä ja miettiä mitä tuli alitajuisesti tehtyä ja koettua. Jos joku osaa tulkita unia niin olis kiva kuulla :D
Systerin fb-postauksen innoittamana päätin tänään pitkästä aikaa leipoa jotta pääsee kokeileen uutta uunia. Pari pellillistä tuli väsättyä pinaatti-sämpylöitä. Oli kyllä hyviä vaikka vähän oli vaikeuksia matkalla kun en tosiaan ole leiponut varmaan ainakaan vuoteen mitään. Ja oli muuten ensimmäiset leikkauksenjälkeiset leivät :P

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓
-
Systerin ohjeen pohjalta tein tänään tällaisen kanakeiton ja oli meinaan taivaallisen hyvää. Melkein teki mieli vetää koko kattilallinen ker...
-
Hyvää. Varsinkin perunan kanssa. * 400g makkaraa * 2dl ruokakermaa * 1/3 palaa koskenlaskijaa * 2rkl ketsuppia * suolaa, valkopippuria...
-
Noita edellisen viestin hemmoteltuja kissoja katsoessa tuli mieleen että joku tällainen vois olla ihan kiva :) kuva: http://liibalaaba....