perjantai 25. heinäkuuta 2014
Tärkeää Asiaa!!!!!!!!!!!
Nyt on kuuma! Hyvä aika muistuttaa, että koiran jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos.
Ruotsin kennelliiton tutkimuksen mukaan auton sisälämpötila saattaa nousta aurinkoisessa parinkymmenen asteen lämpötilassa tunnin aikana 50 asteeseen. Lämpimänä hellepäivänä lämpötila voi kohota jopa 80 asteeseen. Ajattelepa 80 asteen lisäksi päällesi vielä turkki! Ikkunan avaaminen raolleen ei myöskään estä lämpötilan nousua.
Itsestään selvää lienee, ettei myöskään lasta saa jättää kuumaan autoon. Poliisi pelastaa joka vuosi ihmisiä ja eläimiä tukalan kuumista paikoista. Jos huomaat, että lapsi tai eläin on jätetty kuumaan autoon, eikä ilmastointi vaikuttaisi olevan päällä (huom! Useissa autoissa ilmastointi toimii vain mikäli auto on käynnissä), tee seuraavasti:
1) Jos auton omistaja on lähettyvillä, huomauta hänelle asiasta. Mikäli auto olisi parkkeerattu esim. kaupan eteen, pyydä infopisteen henkilökuntaa ystävällisesti kuuluttamaan asiasta kaupassa. Kannattaa kysellä myös ihmisiltä lähettyviltä tietävätkö he missä auton omistaja tai avainten haltija on.
2) Jos auton avaimen haltijaa ei löydy, ota yhteys hätäkeskukseen soittamalla 112. Ota rekisterinumero ylös ja kirjaa muistiin myös päivämäärä ja kellonaika.
3) Hätätapauksessa olet myös itse oikeutettu pelastamaan eläimen tai ihmisen kuumasta autosta. Lähestyvän lämpöhalvauksen merkkejä sekä ihmisillä että eläimillä ovat yleensä sekavuus ja tajunnan tason lasku. Jos ihminen tai eläin ei reagoi tai vaikuttaa paniikkiselta, eikä auton ilmastointi vaikuttaisi toimivan ja lämpö autossa nousisi uhkaavasti, olet rikoslain 4 luvun 5 § mukaan oikeutettu rikkomaan auton ikkunan ja pelastamaan kuumassa autossa värjöttelijän. Tällainen pakkotila on kuitenkin se viimeinen keino. Ota ensin yhteyttä hätäkeskukseen - he neuvovat mitä tehdä. Mikäli myös hätäkeskus neuvoisi päätymään tällaiseen ääritilanteeseen, riko se ikkuna joka on mahdollisimman kaukana lapsesta tai eläimestä.
www.poliisi.fi/nettipoliisi
torstai 24. heinäkuuta 2014
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Ruoka: Kerma-juusto-kanakastike
Nam...
* 300-600g kanaa
* ½ paprika (kasviksia oman maun mukaan, esim. herne-maissi-paprika sopisi hyvin)
* 100g maustamatonta sulatejuustoa
* 2dl kermaa
* Mausteita oman maun mukaan (suola ja pippuri ainakin)
- Ruskista kana. Lisää paprika tai mitä kasviksia laitatkaan.
- Lisää joukkoon juusto ja kerma
- Anna hautua n. 5 minuuttia
- Mausta

Nimppareita
Saisi kyllä nämä helteet loppua. Pari päivää olen tässä joutunut hoiteleen tuota reidessä olevaa haavaa. Tai voiko sitä edes haavaksi kutsua kun on pienen pieni reikä ihossa. Kolme päivää valutti verta ja nestettä mutta nyt on ruvennu rauhoittuun. Välillä tulee vähän kirkasta nestettä mutta ei ole kipeä, punainen, turvonnut eikä sieltä tule mätää joten en ole kamalan huolissani tällä hetkellä. Onneksi limapussintulehdus meni ohi.
Tänään vietin nimipäiviä päivän etuajassa. En siis oikeasti juhli nimipäiviä mutta isä haluaa niitä joka vuosi juhlistaa niin pakko on kahvit tarjota. Ja onhan se kiva aina saada lahjoja :) Tällä kertaa tuli muumimuki, muumilusikka ja muumikakkulapio. Selvästi on mun muumihulluus tiedossa.

maanantai 21. heinäkuuta 2014
IS: Työtön yritti saada Kelasta lomakkeen – seurasi uskomaton taistelu
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288716904094.html
Yhtä ainoaa työnhakulomaketta piti metsästää te-toimistosta, Kelasta, ”ratkaisuyksiköstä”, Eures-verkostosta ja työttömyyskassasta, mies kertoo uskomattomasta kamppailusta Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.

Buzzador: Finish Quantum
Olen nyt pessyt 5 koneellista tällä Finish Quantum astianpesuaineella. Testiryhmäläisiltä odottelen palautetta ja itsekin testaan kyllä vielä lisää tätä pesuainetablettia.
Lyhyesti:
• Testivoittaja
• Uskomaton kiilto
• Poistaa pinttyneimmätkin ruokatahrat
• Käärettä ei tarvitse poistaa
• Johtavien tiskikonevalmistajien suosittelema
• Myytävänä päivittäistavaraliikkeissä
9 x Power Actions
Viidestä pesemästäni koneellisesta neljässä kaikki tiskit olivat puhtaita. Yhdessä koneellisessa oli TODELLA rasvaisia tiskejä eikä rasvasta ollut tietoakaan pesun jälkeen. Myös kone ja suodatin olivat puhtaat eikä kone tuoksunut oudolle (jotkut kokeilemani tabletit ovat jättäneet koneeseen ja tiskeihin oudon hajun). Yhteen koneelliseen laitoin todella likaisen kattilan jossa oli hieman pohjaanpalanuttakin ruokaa ja se jäi hieman likaiseksi mutta yllättävän hyvin myös siitä oli lika lähtenyt ja yleensä kattilat tiskaankin, tällä kertaa vain kokeilin tämän astianpesuaineen tehoa. Iso plussa siitä että käärettä ei tarvitse poistaa ja kääre on sen verran "paksu" että ainetta ei todellakaan pääse käsille. Tabletit ovat silti sulaneet kokonaan pesun aikana. Joskus on nimittäin tabletteja jäänyt kokonaisinakin koneeseen. Näin ei ole vielä ainakaan tämän kohdalla käynyt.
Vielä en osaa sanoa mitään negatiivista. Jatkamme kokeilua testiryhmäläisten kanssa.
#buzzador #buzzfinish #finish #finishquantum #finish#quantum #quantumbuzzaus

- Tehopuhdistus
- Suolatoiminto
- Huuhtelukirkastetoiminto
- Teetahrojen poisto
- Rasvanpoisto
- Soujaa konetta kalkin muodostumiselta
- Hämmästyttävä kiilto
- Soudattimen suojaus
Viidestä pesemästäni koneellisesta neljässä kaikki tiskit olivat puhtaita. Yhdessä koneellisessa oli TODELLA rasvaisia tiskejä eikä rasvasta ollut tietoakaan pesun jälkeen. Myös kone ja suodatin olivat puhtaat eikä kone tuoksunut oudolle (jotkut kokeilemani tabletit ovat jättäneet koneeseen ja tiskeihin oudon hajun). Yhteen koneelliseen laitoin todella likaisen kattilan jossa oli hieman pohjaanpalanuttakin ruokaa ja se jäi hieman likaiseksi mutta yllättävän hyvin myös siitä oli lika lähtenyt ja yleensä kattilat tiskaankin, tällä kertaa vain kokeilin tämän astianpesuaineen tehoa. Iso plussa siitä että käärettä ei tarvitse poistaa ja kääre on sen verran "paksu" että ainetta ei todellakaan pääse käsille. Tabletit ovat silti sulaneet kokonaan pesun aikana. Joskus on nimittäin tabletteja jäänyt kokonaisinakin koneeseen. Näin ei ole vielä ainakaan tämän kohdalla käynyt.
Vielä en osaa sanoa mitään negatiivista. Jatkamme kokeilua testiryhmäläisten kanssa.
#buzzador #buzzfinish #finish #finishquantum #finish#quantum #quantumbuzzaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓
-
Systerin ohjeen pohjalta tein tänään tällaisen kanakeiton ja oli meinaan taivaallisen hyvää. Melkein teki mieli vetää koko kattilallinen ker...
-
Hyvää. Varsinkin perunan kanssa. * 400g makkaraa * 2dl ruokakermaa * 1/3 palaa koskenlaskijaa * 2rkl ketsuppia * suolaa, valkopippuria...
-
En muista koska olisi viimeksi ollut "päivällisvieraita" mutta tänään sellainenkin ihme koettiin. Yksi parhaista kavereista tuli ...

#