tiistai 9. heinäkuuta 2019

kissa on kipee. minä olen kipee. sama ihana sykli kuin inkun kanssa. kissalla on lääkäri torstaina. itse saan vielä odotella aikaa.
olen tänään töissä maannu tunnin siivouskeskuksen lattialla kun niin hirvee huimaus. en tiedä onko migreeniä, PTSD oireilua vai onko nenäontelon mätä viimein puskenu aivoihin saakka. mahaa ainakin polttelee taas.

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Migreenisanastoa

Migreenisanastoa. Voin kääntää jos jotakuta kiinnostaa. Joskus hyödyksi kun lääkärin kanssa keskustelee.


Huono viikonloppu. Vatsaa polttaa koko ajan ja migreeniä pukkaa :(
Parin todella hyvän viikon jälkeen kissa oireilee taas. Viime yön juoksi laatikolla viiden minuutin välein ja vain pieniä tippoja tuli ulos. Olin ihan varma että sillä on tukos, mutta nyt aamulla onneksi tuli vähän isompi pissa ulos joten ainakaan vielä ei ole tukosta. Mutta jotain ongelmaa taas.

Jouduin tilaan uuden tietokoneen kun tää kone leviää ihan minä hetkenä hyvänsä. Onneksi kohta tulee veronpalautukset :P 
Ja kaiken päälle kämppä hukkuu kissanhiekkaan, pölyyn ja muuhun moskaan eikä kumpikaan imuri ime. On ihan tukossa enkä saa millään niitä auki kun toi hemmetin kissanhiekka tahmautuu siellä putkissa :P

Stressiä stressiä stressiä.. Jotenkin tuntuu että tällä hetkellä menis mielellään töihin kun siellä on vähemmän stressaavaa :P

perjantai 5. heinäkuuta 2019

"Ensi viikko on ollut uuvuttava"
raskas viikko mutta vihdoin viikonloppu. kivut on taas kovemmat ja mahaa polttaa taas jatkuvasti. varsinkin kun peruspesen vessoja ja joudun kyykkiin & kumarteleen vielä enemmän kuin normaalisti. onneksi talossa on muuten hiljaista joten sen kummempi kiire ei vaivaa tällä hetkellä.

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓