perjantai 31. tammikuuta 2020

Tällä viikolla olen ottanut iskuja joka suunnasta. Töissä on ihan täyttä helvettiä ja tänään oli sellainen yhteenotto että ekan kerran tuli puheeksi mun siirtäminen toiseen kohteeseen. Mutta musta tuntuu että mun katkeruus, epäluottamus ja suoranainen viha tätä työnantajaa kohtaan on niin vahva etten pääse siitä enää yli.

Sain myös haukut tulevan leikkauspaikan hoitajalta kun en ole hoitanut hampaanpoistoja vaikkei kukaan sanonut että pitää olla poistettu ennen leikkausta.

Työkaverit kiukuttelee, kaverit kiukuttelee, perheenjäsenet kiukuttelee, jopa bussikuski kiukutteli. On sellainen tunne että kaikki haluaa vuorollaan haukkua mua jostain.

Tuntuu että haluais vain piiloutua johonkin ja olla kommunikoimatta kenenkään kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓