* 400g jauhelihaa
* 500g tomaattimurskaa
* 7dl vettä
* 1tl suolaa
* 1tl oreganoa
* 1tl basilikaa
* pussi makaronia
* 150 g juustoraastetta
- Paista jauheliha. Kaada joukkoon tom.murska.
- Lisää vesi. Mausta
- Sekoita joukkoon pasta ja anna keittyä n. 5 minuuttia.
- Kaada puolet seoksesta vuokaan. Ripottele päälle puolet juustoraasteesta ja sitten loput pastaseoksesta. Ripottele loppu juustoraaste pinnalle.
- Paista 200 asteessa puolisen tuntia.
lauantai 10. tammikuuta 2015
perjantai 9. tammikuuta 2015
Parempaa??
Ei pitäisi hehkuttaa, mutta muutama hyvä päivä ollut nyt peräjälkeen. Kivut on helpottanu ja olen jaksanut joka päivä jumpata ja jopa tehdä kaikkea sellaista ylimääräistä mitä en ole pitkään aikaan jaksanut tehdä kuten käydä kaverilla kahvilla ihan huvin vuoksi, leipoa, käydä lenkillä ilman koiraa ja siivota kaappeja :D Olen myös saanut pienennettyä päivittäistä kipulääkemäärää. En tiedä kuinka pitkään tällä kertaa kestää tämä "hyvä-aika" mutta on jopa katkeransuloista huomata miten erilaista elämä voisi olla jos olis terve. Niin hirveästi saanut kaikkea aikaan jo pelkästään kahtena päivänä. Toivottavasti vähä-kipuisia päiviä olisi vielä lisää varastossa.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
tiistai 6. tammikuuta 2015
Kylmä
Kunnon pakkanen ja täytyy sanoa että mulle se jotenkin sopii :) Koira tietysti jäätyy jo ovella joten sen vieminen tarpeilleen on hankalaa. Kun se on vielä niin tarkka siitä mihin se suostuu paskoon vaikka kerään ne kuitenkin ;)
Mutta mulle tuli oikein pitkästä aikaa hyvä olo aamukävelyllä. Kävin sitten mummulla ja papalla kahvilla, ja kun tulin sieltä niin heitin yksin pienen lenkin ja tuntui hyvältä kun käveli hissukseen. Sitten kun rupes vihloon jalkaa niin äkkiä nokka kohti kotia. En tiedä onko sattumaa että nyt tuntuis olevan kipujen osalta parempi päivä vai johtuuko oikeasti kunnon pakkasesta :) Täytyy katsella tilannetta.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015
lauantai 3. tammikuuta 2015
Uusi terveellisempi vuosi
Minä en tee uudenvuoden lupauksia :) Koska en niitä pidä. Mutta vuoden vaihde on aina hyvä hetki yrittää löytää motivaatio elintapojen muuttamiseen. Mulle iso sysäys oli myös kun "joulutauon" jälkeen yritin tehdä joogaohjelmani ja sitten vähän tuollaista aerobicin tyylistä jumppaa wiillä. En pysynyt pystyssä yhtään, huojuin ja meinasin kaatua, huohotin ja olin hiestä märkä jo parin minuutin jälkeen, enkä taipunu mihinkään suuntaan senttiäkään. Tiesin kyllä että kunto on varmaan huono kun tuo loppuvuosi oli niin surkeaa. Ei tullut liikuttua juuri yhtään kun lenkkeily koiran kanssa kutistui pieniin kävelyretkiin ja kivut sekä stressitaso nousi niin korkealle ettei huvittanutkaan kuin maata ja syödä. Paino on silti hieman pudonnut, joten ehkä sen takia en odottanut olevani noin rapakunnossa.
Mutta siitä sai sellaisen kunnon läpsäisyn päin naamaa ja nyt on pakko yrittää löytää jokin liikuntamuoto jota pystyisi tekemään näiden selkävaivojen kanssa. Joogaa nyt tietysti yritän mutta kun koira ei pääse pitkälle lenkille enkä uskalla/viitsi lähteä yksin ravaan tonne ulos varsinkaan talvisaikaan kun on märkää, kylmää ja liukasta niin ehkä ainakin nyt talven ajaksi täytyisi katsoa joku wii ohjelma jota tekis joka päivä. Ehkä sitten keväämmällä/kesällä vois katsoa jos ihmislenkkikaveri jaksais aloittaa taas ravaamisen tai sitten lähteä yksin.
Tietysti mitään hirveän pitkän tähtäimen suunnitelmia ei kannata tehdä kun mahdollisesti ainakin 3 eri leikkausta tulevaisuudessa :P
Mutta vähän jotain muutosta täytyy saada tähän elämäntyyliin. Ainakin yrittää taas nyt alkuvuodesta ;)

torstai 1. tammikuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓
-
Systerin ohjeen pohjalta tein tänään tällaisen kanakeiton ja oli meinaan taivaallisen hyvää. Melkein teki mieli vetää koko kattilallinen ker...
-
Hyvää. Varsinkin perunan kanssa. * 400g makkaraa * 2dl ruokakermaa * 1/3 palaa koskenlaskijaa * 2rkl ketsuppia * suolaa, valkopippuria...
-
En muista koska olisi viimeksi ollut "päivällisvieraita" mutta tänään sellainenkin ihme koettiin. Yksi parhaista kavereista tuli ...