lauantai 22. joulukuuta 2018

Muutaman päivän loma eikä mitään kiirettä mihinkään ja minä pomppaan ylös kuudelta aamulla. Tosin mun normaalin arkirytmin huomioon ottaen se on tietysti mulle "myöhään" nukkumista. Kun yleensä olen siinä vaiheessa ollu jo yli tunnin töissä.
Kaupassa tuli vielä käytyä. Nyt ei varmaan tarvi enää mitään. Tänä vuonna kyllä hamstrasin liikaa jääkaappiin. Tiedän sen jo nyt. Mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu että on paineita tehdä näistä muutamasta joulun pyhäpäivästä niin hyviä kuin mahdollista. Koko vuoden painanu ilman lomaa ja jos kerran vielä jatkan ensi vuonna tuolla töissä niin seuraava vapaa menee pitkälle ensi kesään. Joten paineet näiden muutaman päivän takia on niin suuret etten todennäköisesti pysty nauttiin niistä yhtään :P


perjantai 21. joulukuuta 2018

Viime hetken joululahjatoive: JUUSTOHÖYLÄ.
Ostin juustomötikän ja kotio tullessa tajusin ettei mulla ole juustohöylää :P

Joululoma alkoi nyt 💓💓 ja hirveä migreenikohtaus.. Mutta siitä huolimatta korkkasin pullon koska olen odottanut tätä hetkeä kesästä asti..



torstai 13. joulukuuta 2018

Epätoivoisesti yritän saada aikaan vähän joulumieltä mutta ei kyllä onnistu senkään vertaa kuin yleensä. Töissä on taas draamaa ja terveys on huonossa jamassa :( :(
Lahjat on onneksi kerrankin hyvässä jamassa ja hankittuna AJOISSA. Vielä kun sais ne paketoitua mutta kun ei vaan huvita mikään.


tiistai 11. joulukuuta 2018

Viimeiset haarukalliset 😓😓😓





Huono olo jatkuu. Joudun taas verikokeisiin. Ne on aina tuskaa kun kukaan ei meinaa saada musta verta :P

Jotain hyvääkin sentään. Kävin ostamassa Sophie Hannahin uuden Poirot-kirjan. Kolmas tältä kirjoittajalta. Mitä netistä olen lukenut niin Hannahin Poirot kirjat jakaa Agatha Christie-fanit kahtia. Osa tykkää ja osa vihaa. Mutta minä tykkäsin kovasti kahdesta aiemmasta ja tämäkin vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ja on kiva pitkästä aikaa kokeilla lukea englanniksi.


maanantai 10. joulukuuta 2018

Jotkut puhuu unissaan, jotkut kävelee, minä raavin.. täytyy varmaan sitoa jeesusteipillä hanskat käteen yöks..



 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓