Pari raskasta päivää taas. Töissä kiirettä ja helvetillinen päänsärky.
Kissa on ollut kipeä pari päivää. Eilen oltiin lääkärissä ja virtsatietulehdus oli diagnoosi. Sai kipulääkettä ja uutta ruokaa jonka pitäis ehkäistä virtsavaivoja. Edellisyön ja eilisen päivän se huusi laatikolle mennessä ja kuseskeli pitkin kämppää. Nyt tänään se on edelleen juossu laatikolla mutta vahinkoja ei ole laatikon ulkopuolelle tullut joten toivon mukaan olis paranemaan päin. Vähän on vaisu mutta voi johtua kipulääkkeestä.
keskiviikko 8. toukokuuta 2019
sunnuntai 5. toukokuuta 2019
Viikonloppu mennyt taas liian nopeaa. Eikä ole ollu erityisen rentouttavaa.
Kamalat painajaiset vaivaa taas. Iines-painajaiset siis. Nyt vielä sen lisäks että näen syyllistävää unta sen kuolemasta niin saan vielä unessa rangaistuksenkin.
Viime yön uni alkoi niin kuin nää unet aina. Iines oli kipee niinku loppuaikana ja vein sen piikille. Lopetus ei millään meinannut onnistua ja eläinlääkäri sanoi että on mun vikani ettei koira millään kuole kun en päästä irti. Sitten kun se viimein onnistuu niin ihan randomeita ihmisiä tulee haukkuun mut kun jätin Inkun ruumiin sinne lääkäriin enkä tuonut kotiin.
Tuon unen olen nähnyt kymmeniä kertoja. Viime yönä se sai oudon käänteen kun se jatkui niin että tulin eläinlääkäristä kotiin ja olohuoneen lattialla oli musta-cobra (käärme). Kävelin suoraan sitä kohti vaikka tiesin että se on myrkyllinen. Se puri mua molempiin nilkkoihin ja sitten katos. Nostin housujen lahketta ja molemmissa nilkoissa oli isot, punaiset paukamat. Ja voin vieläkin tuntea sen polttavan kivun. Ja loppu uni kului niin että yritin päästä lääkäriin mutta erinäisten ongelmien takia en millään tahtonut sinne päästä. Ja heräsin ennenkuin pääsin lääkäriin saakka.
Unien tulkitsijoita??

perjantai 3. toukokuuta 2019
ILNET: Koirien tassuista saa todella upeita tatuointeja ja nämä kuvat todistavat sen
Harmi kun ei tullut otettua Inkun tassusta minkäänlaista jäljennöstä :( :(
http://iloisesti.net/koirien-tassuista-saa-todella-upeita-tatuointeja-ja-nama-kuvat-todistavat-sen/?fbclid=IwAR21w_4y9eZsmHAXrydSYSlqk5DNe-cyHeK052KjTgx7KP4X0KBbfsRgvog

keskiviikko 1. toukokuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓
-
Systerin ohjeen pohjalta tein tänään tällaisen kanakeiton ja oli meinaan taivaallisen hyvää. Melkein teki mieli vetää koko kattilallinen ker...
-
Hyvää. Varsinkin perunan kanssa. * 400g makkaraa * 2dl ruokakermaa * 1/3 palaa koskenlaskijaa * 2rkl ketsuppia * suolaa, valkopippuria...
-
En muista koska olisi viimeksi ollut "päivällisvieraita" mutta tänään sellainenkin ihme koettiin. Yksi parhaista kavereista tuli ...