keskiviikko 31. elokuuta 2016

Shoppailua

Tänään tuli vähän shoppailtua kaverin kanssa. Ostin olkkariin uudet verhot ja istuintyynyt. Ja osoitin taas kuinka idiootti olen. No verhot on ihan kivat. Metsä teema jatkuu :) Eikä ollut kuin muutaman euron :P En vain tiedä uskallanko ripustaa. Kissa ei kyllä nyt ole vähän aikaan raapinu seiniä tai kiivenny verhoissa. Mutta ei ole kiva jos laitan uudet verhot ja se saman tien raapii ne. Tuskin muutenkaan on kamalan kestävät.
Istuintyynyt oli kivat myrkynvihreät. Kun tulin kotio niin tajusin että heitin pois mustat istuintyynyt kun niissä näky kaikki karvat ja muut roskat x( ja tajusin että noissa uusissa on ihan sama vika x(
Mutta kyllä mä ne ainakin pariksi päiväksi laitan.

Kissa aiheutti tänään taas naurua. Olis pitänyt olla kamera valmiina. Se rupes metsästään ikkunalla olevaa leppäkerttua. Varmaan 15 minuuttia "metsästi" sitä. Yhtäkkiä se lensi kissan nenälle ja kissa hyppäs melkein kattoon asti ja juoksi hirveetä vauhtia olkkarin ja makkarin väliä. Ja teki vielä voltteja että varmasti sai ötökän pois. Urhea pikku kissa <3 <3

Päivän huonoista uutisista vastas jälleen kerran hajonnu etuhammas. En tiedä kärsiikö noi hampaat siitä että alahampaat ottaa nyt niihin kiinni vai mikä on kun kolmannen kerran hajos pienen ajan sisällä. :( :(




tiistai 30. elokuuta 2016

Puuh

Hiki valuu. Kesän piti olla ohi :P Ja hammaslääkäristä on taas selvitty. Tällä kertaa ei sattunut yhtään kertaa mutta silti oli taas kamala päänsärky kun lähdin pois. Joudun tekeen ihan täyden työn nykyisin että saan suun pysyyn edes jotenkin auki ja jalat paikallaan. Välillä rupes jo koko kroppa nykiin :P Mutta on ikävää jos pora menee poskesta läpi kun suu pamahtaa yhtäkkiä voimalla kiinni. Seuraavalla käynnillä on toivon mukaan raudat pois niin on vähän helpompaa hammaslääkärin työ kun ei tarvi niitä väistellä.

Vaikka päätä särki niin kyllä hammaslääkäristä pois pääsyn jälkeen on vähän aikaa voittaja-fiilis :D Päätin sitten lähteä lenkille mikä oli virhe. Koska mulla oli liikaa vaatteita päällä ja meinasin tukehtua ensimmäiseen ylämäkeen. En tiedä oliko voimat h-lääkärin jälkeen niin vähissä vai onko tulossa joku köhä mutta oli pakko pysähtyä puolessa välissä mäkeä kun ei yksinkertaisesti keuhkot toiminu enää :P Mutta onpahan lenkki nyt tehty. Pari päivää jäi taas välistä kun oli niin kova huimaus.

Kissa oli tehny taas yöllä ryöstöretken. Olin tyhmä jättänyt sen namipala purkin keittiön sivupöydälle. No tietysti hän oli hypännyt sinne ja saanu purkin auki. Eli jos joku miettii minkä takia mun kissani lihoo niin siinä on syy. Se on kohtalaisen nirso mutta se on todella ahne niiden ruokien suhteen mitä suostuu syömään.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Suru

Vuosi menny kun menetin viimeisen positiivisen asian elämässä :( :( Ikävä, suru ja syyllisyys on edelleen yhtä kovat. Tuskin hellittää koskaan.
Tänään muutenkin ollut kamala olo. Huimaa, oksettaa ja väsyttää. Varmaan kroppakin muistaa millaista oli tähän aikaan vuosi sitten.


torstai 25. elokuuta 2016

Uni

Viime yön unet oli taas aika häröjä. En muista niitä kunnolla mutta ekassa unessa lähdin lenkille ja kävelin ihan hirveän matkan. Sitten yhtäkkiä tajusin että olin Vaasassa joka kyllä muistutti enemmän jotain vuoristoa. Ja olin ihan paniikissa että miten nyt pääsen/osaan takasin kotio :P Eli erittäin tyhmä uni.

Toisessa unessa olin Big Brother talossa. Totta kai tein kaikkea mahdollisimman noloa siellä. Mutta siellä olevat nää tehtävät oli vähän vaarallisempia kuin varmaan todellisessa versiossa. Yksi tehtävä minkä muistan oli sellanen että piti mennä varastaan karhunpoikanen karhunpesästä.
Eli vielä tyhmempi uni kuin toi ensimmäinen :P

Oikoja

Oikojalla käyty taas. Alhaalta katkastiin nyt vedot. Kojeet on tietysti vielä hampaissa kiinni mutta kyllä silti tuntuu oudolta tääkin ettei niiden välissä ole mitään. Ylhäällä jatketaan vielä hetken aikaa. Näillä näkymin jos ei takapakkia taas tule niin lokakuussa olis kojeiden poisto. Eli loppusuoralla ollaan jos ei nyt taas tule jotain takapakkia.

Kohtasin myös suupolilla kaksoisolentoni. Oli ihan samannäköinen kuin minä ennen hoitoja (ja nuorempana). Oli ehkä joku 16-vuotias tyttö. Mutta varsinkin leuka-suu-posket-nenä alue oli aivan identtiset. Varmaan samaa hammasongelmaa kuin mulla. Mutta myös silmät-otsa oli mielestäni hyvin samannäköinen kuin mulla. Hiukset oli samanväriset kuin mulla olis ilman väriä ja samanlaiset pitkät, vähän sekaset. Luin vähän aika sitten jostain että ihmisten on vaikea tunnistaa omia kaksoisolentojaan tai tunnistaa yhtälaisia piirteitä itsen ja jonkunmuun välillä. Mutta kun toi likka meni ohi niin jäin oikein pitkään tuiottaan koska se olis hyvin voinu olla mun sisko tai vaikka tytär. Oli todella outoa.

Sekin hauska tapahtu lääkärissä kun viereen istunut nainen sano mulle että olen selvästi kissan omistaja. Kysyin ihmeissäni että mistä tiesi. Sanoi että katsoi mun käsiä :D Joissa on oikein ihanat jäljet. Jos koira olis tehny mulle tällaset jäljet niin se olis jossain terapiassa mutta kissan kanssa vähän täytyy kestää.
Mutta en kyllä tiedä miksi tuolla on sellaisia käden raatelu vimmoja. Koska vaikka toi kissa tekee pahaa niin se ei ole missään vaiheessa ollut yhtään aggressiivinen. Eikä se ole nytkään. Se on ihan sylikissa, tykkää tulla syliin, antaa rapsuttaa, antaa nostaa ja kantaa. Mutta aina välillä on sellainen päivä kun se ihan yhtäkkiä käykin käteen kiinni, tietysti komennan ja läpäytän tai ruiskutan vedellä. Saattaa silti käydä vielä kerran tai pari kiinni. Sitten yhtäkkiä onkin taas lauhkea ja tulee oikein syliin kehrään ja puskeen. En ole keksinyt että mikä aiheuttaa noi hyökkäykset. Kun en ole kissojen asian tuntija. Mutta se ei ole ollenkaan vihaisen oloinen silloin kun "hyökkää" eikä se oikeasti käy kovaa kiinni, sillä vain on niin hemmetin terävät kynnet ja hampaat että pienikin kosketus aiheuttaa haavan. Mutta se on ennemminkin sen oloinen kuin se leikkis tai sillä vain menis jotenkin yli.
En tiedä. Joku enemmän kissoista tietävä vois valaista tätä. Ei noita purasuja usein tapahdu. Tuntuu harvenevan kun ikää tulee mutta tietysti ikävää kun käsissä haavoja. Ne meinaan on kipeitä ja kutiaa niin hemmetisti kun alkaa paraneen :P

Reiden paise on onneksi hävinnyt eikä haava vuoda enää. Nyt on vain haava joka paranee huonosti kun taive alue. Toivottavasti ei kasva enää.






 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓