keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Ensimmäinen lomapäivä kun olen saanut jotain aikaan. Aloitin siivousta tänään keittiön kaapeista ja luojan kiitos laitoin ne listan ensimmäiseks enkä viimeiseks.
Ihan pieni vinkki. Kannattaa siivota keittiön kuiva-ainekaapit tasaisin väliajoin. Varsinkin jos siellä on eläimen kuivaruokaa. Itse siivoan noi kaapit yleensä VÄHINTÄÄN kaks kertaa vuodessa. Yleensä vielä useammin koska ne tuppaa meneen sekaiseks ja kissannappuloita lentelee pitkin kaappia. Mutta myönnän että sen jälkeen kun aloitin nykyisessä työssä niin monet asiat kotona on jääny vähemmälle.
Joka tapauksessa tänään aloitin noista kaapeista ja se muodostui ötökkö holokaustiks. Eli kaapit oli aivan täynnä pieniä ötököitä. En muista nimeä mutta ne on niitä joita tulee helposti jos on esim. leivän muruja tms. kaapin pohjalla.
Minä en ole ötökkäkammoinen ja siivoojan työssä nähnyt kaiken mahdollisen (myös tuholaiskatalogista ihan rottia myöden), mutta melkein aloin kirkuun kun nostin kissanruoka säkin ja sen alta pakeni varmaan 50 ötökkää. Jouduin heittään pois kaiken mikä oli vähänkään auki. No ainakin tuli tilaa kaappiin. Onneksi näyttää siltä että ötököitä on vain yläkaapeissa. Ainakaan nyt en nähnyt että olis alakaapeissa ollu. Mutta täytyy antaa vähän aikaa olla ja mennä sitten katsoon että rupeeko jostain vielä puskeen niitä. Ainakaan ruokaa ei niille kaapeissa ole enää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓