sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Gus-vaarin kuolema näytetään tänään tv:ssä: Tekee avustetun itsemurhan

Amerikkalainen Gus Thomasson oli eläkkeellä oleva 74-vuotias hengitysterapeutti, muusikko, huoltaja, perheenisä ja ennen kaikkea tuore vaari, kun palkittu brittidokumentaristi Louis Theroux tapasi hänet.
Enää Gusia ei ole. Hänen kuolemansa nähdään tänään TV2:lla Theroux ja oikeus kuolla -dokumentissa.

Gusille oli annettu 4. asteen haimasyöpä-diagnoosin jälkeen vain puoli vuotta elinaikaa. Syöpä ei kuitenkaan varsinaisesti vienyt häntä. Virallisesti Gus teki avustetun itsemurhan. Kaliforniassa on voimassa elämänpäättämislaki AB-15 kaikille, joilla on alle kuusi kuukautta elinaikaa.
Gus sai pyynnöstä lääkäriltään lääkecocktailin, jonka nautittuaan hän menehtyi. Theroux oli kameroineen paikalla, kun Gus otti viimeisen hengenvetonsa. Aikaa lääkkeiden nauttimisesta oli kulunut 7,5 tuntia.

Sängyn äärellä olivat myös Raeanna-vaimo, muita sukulaisia, ystäviä ja eritoten äärimmäisen rakas lapsenlapsi, hiljattain syntynyt Raylin äitinsä kanssa.
– Raylin ei tule muistamaan minua, mutta meillä on upea suhde, vaari sanoo dokumentissa vielä elossa ollessaan.

Gus oli päätynyt tekoonsa, koska hän ei halunnut kuolla kärsien. Heille, jotka kyseenalaistavat kuoleman tallentumisen dokumenttiin ja sen näyttämisen katsojille, Gus jätti viestin. Hän oli kertonut lähipiirilleen ja myös Theroux'lle haluavansa olla osa eutanasiakeskustelua. Gus kannatti oikeuksia, jotka sallivat omin ehdoin kuolemisen.

Theroux ja oikeus kuolla tänään TV2:lla kello 22.00. Dokumentti löytyy myös Areenasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓