maanantai 8. kesäkuuta 2015

Lokkeja

Taas on se aika vuodesta kun ei tahdo päästä kotoaan pihalle. Ainakin neljäntenä vuonna peräkkäin on lokin pesä talon katolla ja jälleen kerran on 3 poikasta tuossa piha-alueen leikkikentällä. Ja vanhemmat on erittäin aggressiivisia.  Lokit siis. Toissa kesänä sain lokin päin näköä joten yhtään en luota siihen että ne tekee vain valehyökkäyksiä niinkuin "asiantuntijat" väittää. Eikä sitä paskaakaan ole kivaa niskaansa saada. Joten olen nyt sitten kiertänyt taas takaoven kautta. Mutta kyllä nytkin olen koko päivän kuunnellu hirveää huutoa kun lokit hyökkäilee kotionsa tai kotoaan kulkevien ihmisten niskaan. Yhden äidin oli pakko lähteä lastensa kanssa leikkipuistosta kun lokit ei jättäny yhtään rauhaan.
Eihän tätä onneksi kauan kestä mutta inhottavaa se joka vuosi on. Ei pelkästään oman kulkemisen takia vaan myös sen että saan koko ajan ikkunasta katsoessa pelätä että koska joku ajaa poikasten päälle autolla tms.
Tiedän ettei pesää saa mennä häiritseen enkä missään nimessä hyväksy väkivaltaa mitään eläintä kohtaan, mutta eikö tässä maailmassa oikeasti ole mitään keinoa estää noiden lokkien pesiminen tänne talon katolle kun se kerran selvästi on joka vuotinen perinne.

Muuten on edelleen aika alakuloinen olo. Sekä mulla että koiralla. Flunssa vaivaa edelleen. On hermokipujen lisäksi sellainen inhottava, kolottava särky nivelissä ympäri kehoa. Ja kamala yskä. Silmäkin on vähän kipeä mutta se voi johtua sinne toissapäivänä lentäneestä kärpäsestä.
Koirakin on taas todella väsynyt. Tai ei oikeastaan edes väsynyt vaan pikemminkin poissaoleva. En tiedä onko normaali vanhenemisen/dementian kulku asialla vai voiko johtua siitä etten ole antanut sille ginsengiä nyt pariin viikkoon. Täytyy varmaan ihan varmuuden vuoksi hakea sitä kun tili tulee.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Riemurasia: Irstas Hevonen

Flunssan kourissa ollaan edelleen, samoin pahenevien kipujen. Onneksi netti on täynnä hauskoja sivuja joiden avulla saa vähän nauruterapiaa.
Tää on yksi klassikko-juttu. Olen lukenut tämän jutun jo aikaa sitten ekan kerran mutta nyt se sattui vahingossa eteen uudestaan. Kannattaa lukea ja nauraa :) Riemurasia-sivulta löytyy muutenkin hauskoja juttuja.

(huom.!otsikosta huolimatta ei sisällä järkyttäviä kuvia ja tekstikin on lähinnä naurua ja myötähäpeää herättävää)

http://www.riemurasia.net/kuva/Hevonen-n%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4-elint%C3%A4%C3%A4n/30060

Sunnuntai Taide / Sunday Art









I do not own any of these pictures!!!!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Ruoka: Juustokakkujätski

Flunssan kourissa rupes tekeen mieli jotain makeaa ja viilentävää. Joten tein juustokakun ja jäätelön yhdistelmän :) Mielettömän hyvää :)

* 3 kananmunan valkuaista
* 3 kananmunan keltuaista
* 200g maustamatonta tuorejuustoa
* 2 dl tomusokeria
* 3.33 dl kuohukermaa
* mustikoita
* keksimuruja

- Vatkaa kerma vaahdoksi
- Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
- Laita toiseen kulhoon tuorejuusto, keltuaiset ja sokeri. Vatkaa tasaiseksi.
- Sekoita kermavaahto tuorejuustomassaan. Kääntele sen jälkeen myös valkuaisvaahto massaan.
- Laita vuokaan kerroksittain jäätelömassaa keksinmurujen ja marjojen kanssa.
- Päälle voit halutessasi laittaa esim. suklaata.
- Pakasta ainakin 4 tuntia


tiistai 2. kesäkuuta 2015

Sosiaalinen elämä

Lonkkakivut pahenee, mutta migreeni on onneksi hellittänyt kun aurinko on pysynyt pilven takana. Tänään on saanut vähän jopa aikaan. No lähinnä pyykkiä ja muuta siivousta, ja työhakemuksia. Hammaslääkäriin sain varattua ajan ja mamilla tuli käytyä kahvilla. Yksi asia mikä olisi kannattanut jättää tekemättä oli vanhojen päiväkirjojen lukeminen kirjahyllyn siivoamisen ohessa. Kirja jota lueskelin ei ole edes mikään vanha vaan noin 3-4 vuoden takaa. Ajalta jolloin mulla oli vielä sosiaalista elämää ja kävin töissä. Oli hirvittävän outoa lukea kuinka silloin tuli käytyä työporukan kanssa kahvilla ja kavereiden kanssa leffassa ja syömässä melkein viikottain. Ja kuuntelemassa bändejä tai ihan vain keskustassa pyörimässä. Nykyään on mieletön saavutus jos jaksan mennä kadun yli mummulle kahville :( :(
Eikä se ole pelkästään ihan konkreettiset kivut jotka estää sosiaalisen elämän. Eikä edes se köyhyys. Vaikka en ajattele pelkääväni kotoa lähtemistä niin kyllä se ehkä kuitenkin on tuolla jossain aivojen sopukassa se pieni ääni joka kyselee että mitä jos jalat menee alta. Lähikohteisiin vielä onneksi uskallan lähteä mutta heti jos pitäisi autolla tai bussilla lähteä johonkin niin tulee äkkiä kyllä stoppi. Toisaalta kyllä se väsymys ja masennuskin aiheuttaa sen että harvoin on sellaista oloakaan että haluaisi lähteä mihinkään. Eli ehkä sitä tässä vaiheessa toivoo jo enemmän sitä että olisi edes halua mennä ja tehdä asioita. Ja kyllä noita päiväkirjoja lukiessa tuli hirveä kaipuu siihen aikaan kun elämässä oli vielä muutakin sisältöä kuin miettiä kuinka paljon sattuu tänään ja kuinka paljon sattuu huomenna :( :( :(

Ajattelin että pitäisi alkaa kirjoittaan taas ihan kunnolla päiväkirjaa. Mulla on kaapissa 12 ihan täyteen kirjoitettua kirjaa mutta parina viime vuonna on tullut kirjoitettua vain satunnaisesti. Ehkä parina päivänä jaksaa kirjoittaa ja sitten taas unohtuu. Ehkä se käy tylsäksi kirjoittaa kun harvoin on mitään uutta kerrottavaa elämästä :P Mutta päiväkirjan pitäminen on silti hyvää terapiaa. Ja vaikka nyt vähän loi huonoja fiiliksiä vanhan päiväkirjan lukeminen niin yleensä on ihan mielenkiintoista ja hauskaa lukea vanhoja päiväkirjoja. Vanhimmat päiväkirjani ovat 15 vuoden takaa. Kirjoitin kyllä sitäkin ennen mutta ne kirjat on varmaan mennyt roskiin tai jotain.




maanantai 1. kesäkuuta 2015

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓