Mun ja koiran huonen onnen kausi vaan jatkuu ja jatkuu. Inkun onnettomuudet sai jatkoa jo toissapäivänä kun se tippu tuolinsa ja patterin väliin. Eilen sen kimppuun kävi lokki :( :( Minä puolestaan onnistuin lentään rappuset alas ja nilkka (totta kai oikea) väänty noin 300 kerran tänä vuonna ja satutin kättäni mutta onneksi näyttäisi ettei mitään uusia vammoja tullut.
Edelleen huimaa ja on väsynyt olo ja kivut pahenee. Mutta yritin silti kunnostautua ja saada edes vähän siivottua. Laitoin vihdoin keittiöön puhtaan maton kun koira sotki edellisen. Matto kerkes oleen lattiassa noin 20 minuuttia kunnes heitin siihen mansikkasoseet. Se siitä puhtaasta matosta sitten.. Yksi pieni, puhdas matto olisi vielä kaapissa mutta en varmaan uskalla sitä laittaa ennenkuin tää huonon onnen kausi loppuu. Eikä sitten huvittanut enää sen jälkeen siivous muutenkaan.
Kauppapäivä oli myös tänään. Olin kyllä aikeissa perua ja käydä vain lähikaupassa hakemassa välttämättömät mutta lähdin sitten kuitenkin kun piti joka tapauksessa myös apteekissa ja postissa käydä. Ihmeen hyvin sujui huimauksesta huolimatta kauppareissu. Ja tuli jopa jutusteltua entisen työkaverin kanssa. Huomaa että heti virkistyy kun pääsee jutteleen jonkun kanssa "entisestä elämästä" mutta sitten taas kun lähdin kotio päin tuleen niin mielen valtas taas se sama masennus ja tyhjyys :( :(
torstai 16. heinäkuuta 2015
tiistai 14. heinäkuuta 2015
aargghh
Totaalinen hermoromahdus on hyvin lähellä :(
Huimaus jatkuu kolmatta päivää, olen 80% varma että on taas stressiperäistä. Jalan kivut pahenee, luultavasti myös stressistä johtuen. Ja näin koko yön kamalia painajaisia karhuista :P Enkä tiedä miksi kun en koskaan ole tuntenut mitään erityistä pelkoa karhuja kohtaan. Kuitenkin unessa päädyin koko ajan metsätielle jossa oli karhuja ja yritin Inkun kanssa juosta niitä pakoon. Ja aina kun pääsin kotiin niin yhtäkkiä olinkin taas takaisin sillä metsätiellä :(
Koira on pikkiriikkisen parempi. Se ontuu edelleen ja kävelee todella hitaasti, mutta tänä aamuna se jakso jo kävellä pienen lenkin pelkän takapihan metsään menon sijaan. Kaikkein vaikeinta sille tuntuu olevan liikkeelle lähtö aina kun se on makoillu pitempään. Sen lisäksi se on ruvennu pelkään lattialla kävelyä kun tassut luistaa. Olen yrittänyt laittaa mattoja ja jopa joogamaton lattioille jotta sillä on koko ajan matotettu ura mitä pitkin kulkea.
Meillä ei koskaan käy yksiin näiden vammojen kanssa kun nyt inkku kävelee todella, todella hitaasti ja pysähdellen eikä vedä yhtään mua kumoon, mutta mua taas kun huimaa niin en voisi missään nimessä pysähtyä kun heittää heti eteenpäin.
Stressiä aiheuttaa myös nuo koiran juoksut kun se ei suostu noita housuja pitään. Vaikka kuinka yritän sitoa ne kiinni niin aina se saa ne pois. Sänky, huonekalut, matot, vuodevaatteet, lattia, kaikki on aivan täynnä sen tippoja x( x( Pakko olisi siivota kun torstaina ja viikonloppuna tulee vieraita. Mutta kun ei jaksaisi olla yhtään ylimääräistä pystyssä. Verenpaine nousee kun ajattelenkin lattioiden ja pyykin pesua. Kuten myös kun ajattelen että se vuotaa edelleen ties kuinka monta päivää x(
Jos vielä joskus hankin narttukoiran niin se kyllä sterilisoidaan. Olisin aikoinaan halunnut Inkullekin sterilisaation kun se mulle tuli, mutta eläinlääkäri ei suositellut. Vaikka sen juoksut on aika rankat ja sillä on taipumusta valeraskauksiin.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Murrrr....
Erittäin huono viikonloppu :( :( Väsyttää ihan hemmetisti, lonkkaa särkee ja huimaakin taas :( Eikä mikään huvita pätkän vertaa. Nukkuisin vaan..
Koira on myös vieläkin kipuinen. Yrittää urheasti kävellä mutta selvästi on jotain takajalassa vialla kun ei tahdo eteenpäin päästä :( :(
Kämppä on taas kuin pommin jäljiltä eikä yhtään huvita siivota...
Ja mun uudet naapurit on ihan saamarin ärsyttäviä!!!!!!
Mulla on ollut elämäni aikana monenlaisia seinänaapureita. Edellisessä paikassa oli narkkaria, juoppoa, murhaajaa jne. Täällä asuessa on ollu karaokelaulajaa, yökukkujaa, rapussa puhelimeen kailottajaa, riitapukaria, räksyttäviä koiria, kakaroita.. Mutta uudet naapurit on kaikista ärsyttävimmät. Rouva puhuu koko ajan kovaan ääneen. Siis ihan koko ajan.. Aamusta myöhäseen iltaan. Mies kikattelee kuin pikkutyttö. Ja välillä niillä menee ilmeisesti aika riehakkaaks meno kun kuuluu kauheaa töminää, paiskontaa, kiljuntaa, kikatusta, naurua, huutoa, räkätystä jne. Seinäkalenteri tippu jo seinältä kun naapureilla oli hauskaa. Ikkunan alla räkättäviä lokkeja ei enää edes kuule kun naapurit pitää huolen ärsyttävistä äänistä.. Yritän aina olla välittämättä naapureista enkä kovin äkkiä rupea mitään valituksia laittaan tms, mutta noiden kanssa voi huumori loppua hyvin pian. Ainakin jos rupeaa yölläkin mölyään. Se hyvä puoli toisaalta on meluavissa naapureissa että itselle tulee sellainen olo että uskaltaa laittaa musiikin hieman kovemmalle.
Yritin piristää itseäni tekemällä mansikkapirtelöä tuoreista mansikoista. Mutta ei sekään tuonut valoa tähän harmaaseen eloon :(
* 1dl kermaa
* 1dl maitoa
* 2.5dl jäätelöä
* 2.5dl mansikoita
* 1rkl hunajaa

lauantai 11. heinäkuuta 2015
Huono viikonloppu
Erittäin huono viikonloppu menossa. Varsinkin koiralla. Ensin se astu lasinsiruun, nyt se sitten tippu tuolilta ja ontuu molempia takajalkoja. Annoin kipulääkettä koiralle ja kylmää loukkaantuneelle jalalle. Toivottavasti ei ole mitään vakavampaa kuin venähdys koska meidän luottoeläinlääkäri on vielä kuukauden kesälomalla.
Tänään sitten herättiin vielä kaatosateeseen. Ja jouduin raahaan muutenkin huonosti kävelevän koiran väkisin ulos tarpeilleen. Varmaan näytin naapureiden silmissä taas hirveältä julmurilta kun raahaan ontuvaa koiraa viereiseen metsänreunaan. Hitto kun se olis pienempi että vois kantaa. Mun täytyy varmaan kehittää jotkut kärryt tai rattaat joilla voisin lykkiä sen metsään.

perjantai 10. heinäkuuta 2015
Ruoka: Sipuli-pekonipiirakka
* Piirakkapohja
* 100g pekonia
* 500g sipulia
* 1rkl sokeria
* 3 munaa
* 2,5dl ruokakermaa
* 1tl suolaa
* 1rkl timjamia
- Painele valmis piirakkapohja vuokaan.
- Pilko pekoni ja paista.
- Paloittele sipuli ja kuullota voissa n. 15 minuuttia.
- Mausta sipulit sokerilla ja sekoita pekonit joukkoon
- Levitä sipulit ja pekonit vuokaa pohjan päälle.
- Sekoita keskenään munat, kerma, suola ja timjami. Kaada sekoitus vuokaan.
- Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia

Ihmiset on idiootteja
En ymmärrä monia asioita. Kuten sitä ettei ihmiset korjaa koiransa jätöksiä tieltä tai että roskia tarttee heitellä pitkin mäkiä. Mutta kaikkein vähiten ymmärrän sitä, että pulloja tarttee rikkoa ja levittää lasinsiruja luontoon. Tänään kävi Inkulle huonosti kun astui metsätiellä lasinsiruun ja nyt on tassussa haava. Ei onneksi kovin iso, mutta pahemminkin olisi voinut käydä. Eikä ole ensimmäinen kerta kun Iines lasinsiruun astuu ja itsellekin se on tuttua kun kerran tullut kengänpohjasta terävä lasinsiru läpi :( :( En ymmärrä mitä kukaan tuollaisella teolla saavuttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓
-
Systerin ohjeen pohjalta tein tänään tällaisen kanakeiton ja oli meinaan taivaallisen hyvää. Melkein teki mieli vetää koko kattilallinen ker...
-
Hyvää. Varsinkin perunan kanssa. * 400g makkaraa * 2dl ruokakermaa * 1/3 palaa koskenlaskijaa * 2rkl ketsuppia * suolaa, valkopippuria...
-
En muista koska olisi viimeksi ollut "päivällisvieraita" mutta tänään sellainenkin ihme koettiin. Yksi parhaista kavereista tuli ...