* 2 kananmunaa
* 5dl maitoa
* 2½dl vehnäjauhoja
* 150g pakastepinaattia
* 2dl härkäpapurouheseosta
* 2rkl juoksevaa margariinia
* 1tl suolaa
* ripaus sokeria ja mustapippuria
- Sekoita aineet keskenään ja anna turvota viileässä puolisen tuntia
- Paista pannulla ohuita lettuja
- Syö puolukkahillon kanssa :P
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Kissa on piru
Kissalla on selkeästi tylsää... Tai sitten se vain on piru niinkuin edeltäjänsä :P Oli yöllä nimittäin pitänyt hieman hauskaa.
Oli varastanut juustonaksupussin ja jotenkin saanut sen auki. Ei onneksi ollut tällä kertaa syönyt naksuja, sen sijaan oli ilmeisesti leikkinyt niillä koska olkkarissa on siellä täällä yksittäisiä osittain muussattuja naksuja :P Sen lisäksi hän oli päättänyt silputa melkein kokonaiset rullat talouspaperia ja joulupaperia :P
Aamulla kun nousin niin hän oli juuri vielä murtautumassa joulukalenteriinsa. Oli saanu luukkuja auki mutta ei onneksi namipalapusseja ulos. :P
No ainakin toinen meistä saa jotain aikaan. Itse en saa mitään. On taas pitäny siivota monta päivää. Piti eilen aloitella joulusiivoa kaapeista kun olin kerran kämpän vankina mutta ei tullu edes aloitettua. Pitäis kissalle tilata se leikkaus- ja rokotusaika mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Pitäisi itselle tilata aika jollekin lääkärille mutta kun ei vaan jaksa sitäkään. Pitäisi käydä katsomassa joululahjoja ja ehkä jotakin säilyvää ruokaa jouluksi mutta kun ei niin ei. Tänäänkin olen koko aamun kulkenut paikasta toiseen ja miettinyt kaikkea mitä pitäis tehdä. Sitten vaan rupeaa ahdistaan ja olen tekemättä mitään :P Miten niin olen saamaton......

tiistai 8. joulukuuta 2015
Erilainen päivä
Tänään oli hieman erilainen päivä kun rapussa tehtiin koko päivän asbesti-töitä ja kulku oli kielletty. Täytyi siis valita että pysyykö koko päivä kotosalla vai lähteekö johonkin. Päätin että mieluummin odotan kotona ulospääsyä kuin ulkona kotiopääsyä. Enkä olisi kissaa ainakaan yksin jättänyt. Oli niin hirveä meteli että se sekos ihan täysin. Onneksi muistin että ostin sille kissanminttu leluja joululahjaksi. Annoin yhden sellasen ja se riehaantu niin että remonttiäänet unohtu. Vaikka joku mulle sanoi ettei kissanminttu tehoa pentukissoilla niin kyllä tuo ainakin tykkäs :)
Se on myös oppinut että aamuisin avataan sen joulukalenteri ja se saa siitä namipalan. Kun noustaan sängystä niin menee heti maukuun kalenterin viereen. En tiedä miten reagoi kun joulu on ohi :P
Kissanminttu
Aitokissanminttu on monivuotinen putkilokasvi, jonka aineet saavat suurimman osan kissoista "sekaisin" ja hurmioon. Vähän kuin "huume" kissoille mutta sillä ei ole haittavaikutuksia. Jos on useita kissoja "laumassa" niin tappelut/aggressiivinen käytös voi kyllä lisääntyä.
Kissanmintulla saa myös leikkiin mukavasti vipinää. Malachi ainakin leikki ihan hurmiossa ton kissanminttulelun kanssa vaikka kuinka pitkään. Kissanminttu liuosta voi laittaa myös esim. raapimispuuhun jolloin kissan voi saada kiinnostuun raapimispuun käytöstä (esim. sohvan sijaan ;)).

Kauneimmat Suomenkieliset Joululaulut
1. 1939
"Kuin puinen lumihiutale,
lastu karkaa tuuleen.
Hän veistää kehdon lapselleen, syntymättömälle.
Hän kirjeen kotiin kirjoittaa, kysyy rakkaimmaltaan
sä tunnetko jo liikkeensä
uuden ajan siellä
On joulu yö, vaan tykit nuo ei tuoneet joulun rauhaa.
On jouluyö, vaan sotilaat ei saaneet joulurauhaa.
vaan vielä tulee joulu kun luonas olla saan,
ja päivä ilman sotaa, me silloin kohdataan.
Hän muistaa talot kylätien, syksyn varjon siellä.
Kun kulki loppUun marraskuun, kävi käsky mennä.
Nyt päällä järven jäätyneen hän katsoo ikuisuuteen
ja näkee taivas, näkee kuu, hän yli rajan kulkee.
Hän näkee tupaan lämpimään, kun laukaukset raukee
hän näkee kehdon keinuvan kun silmänsä nyt sulkee.
Vaan vielä tulee joulu kun luonas olla saan ja päivä ilman sotaa, me silloin kohdataan
vaan vielä tulee joulu kun rauha peittää maan ja päivä ilman sotaa."
maanantai 7. joulukuuta 2015
Joululahjatoiveita
Kun kerran kysyttiin niin tässä niitä on :D Mutta jälleen kerran, mitään ei tarvitse ostaa tai antaa, en itse pysty osteleen joululahjoja rahatilanteen takia tänäkään vuonna joten vain kummilapsille annan jotain pientä. Enkä muutenkaan erityisesti juhlista joulua.
1. Rahaa (rahattomalle aina hyvä lahja)
2. Villasukkia (ja kaikki muukin lämmin kelpaa)
3. Hyödyllistä kodintavaraa. Hankintalistalla on tällä hetkellä tällaisia:
-Erikokoisia lautasia ja kulhoja. Lautasia on hajoillu ja naarmuuntunut niin pahasti että pikkuhiljaa olisi tarkoitus ruveta uudistaan lautasia.
- Nykyinen imuri toimii vielä jotenkuten joten ihan ykkösenä listalla ei ole uusi imuri mutta jossain vaiheessa on pakko sekin vaihtaa koska on ruvennu hajoon ja alunperinkin tuo imuri oli mulle vääränlainen ja haluaisin kevyemmän mallin.
- Aktiivisuusranneke on ollut ostoslistalla jo pitkään
- Uusi tällainen tuellinen hiirimatto
- Invisibobble hiuslenkkejä
- Voileipägrilli
- Popcornkone
- Tehosekoitin
- 3 kovalevyä on täynnä ja lisää tarvittais
- Vohvelirauta

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓
-
Systerin ohjeen pohjalta tein tänään tällaisen kanakeiton ja oli meinaan taivaallisen hyvää. Melkein teki mieli vetää koko kattilallinen ker...
-
Hyvää. Varsinkin perunan kanssa. * 400g makkaraa * 2dl ruokakermaa * 1/3 palaa koskenlaskijaa * 2rkl ketsuppia * suolaa, valkopippuria...
-
En muista koska olisi viimeksi ollut "päivällisvieraita" mutta tänään sellainenkin ihme koettiin. Yksi parhaista kavereista tuli ...