lauantai 22. marraskuuta 2014

Ihmiset on moukkia

Tänään ottaa taas päähän. Viime yö valvottu kun lonkassa kamala särky. Nyt tän päivän ollut kamala vihlonta selästä sääreen. Otin sitten kepin mukaan varmuuden vuoksi kun menin kauppaan. Luulisi että kun ihmiset näkee toisen ihmisen hoippuvan kepin kanssa niin edes yritettäis olla tönimättä. Mutta ei... Koko ajan joku käveli suoraan päin tai odotti mun väistyvän tieltä. Eikä ole eroa onko vanha, nuori, keski-ikäinen, mies, nainen.. Kaikki yhtä moukkia. Ihan suoraan saatetaan törmätä ja maito-osastolla jopa kiilattiin eteen. Kassoilla vielä joku vanhahko mummo tönäs ja tunki väkisin eteen jonossa kun hänellä oli vain pullapitko. Jos olisi kysynyt niin olisin hänet kyllä varmaan päästänyt eteen, mutta ei.. pakko väkisin tönien tunkea eteen.
En ymmärrä miksi ihmiset on tuollaisia. Enkä ole ainoa. Olen kyllä katsellut miten tuossakin kaupassa jopa kahdella kepillä kulkevia ja näkörajoitteisia ihmisiä tuupitaan ja tönitään. Sitten nämä tönijät monesti saattaa vielä mulkasta pahasti ihankuin olisi mun vika että hänen täytyy törmäillä.
Aaarrrgghhh....


torstai 20. marraskuuta 2014

Paniikki autossa

Paniikkihäiriö on oireillut jo jonkin aikaa, todennäköisesti stressin takia. Tänään oli yli vuoteen ensimmäinen paniikkikohtaus todella lähellä. Tuosta autolla kulkemisesta on tullut mulle helvettiä. Kaupoille vielä pystyy meneen kun saan kyydin autolla. Mutta kun mentiin pidemmälle kuin normaalisti ja selkää rupes polttaan niin meinas tulla ihan täysi paniikkikohtaus. Tuli vain sellainen olo, että on pakko päästä autosta pois nyt heti tai tukehdun :( :( En tiedä pystynkö enää koskaan matkustaan autolla Tampereen ulkopuolelle esimerkiksi.
Onneksi ei tullut sitä paniikkikohtausta kokonaisuudessaan. Mutta stressi on edelleen kova. En tiedä olenko koskaan ennen elämässä ollut näin stressaantunut, tai ainakaan näin pitkään. Rupeaa energiat loppuun totaalisesti.
Sitten kun omat kivut vielä on alkanut taas paheneen niin stressi-soppa on valmis :( Onneksi koira on ollut ihan kohtalainen pari päivää. Väsynyt on mutta ei enää ole levoton eikä tuijota tai seuraa mua. Eläinhoitaja vielä valoi muhun tänään uskoa, että jos Inkulla olisi kipuja niin se ei nukkuisi noin sikeästi ja rauhallisesti koko yötä kerralla. Kun mun pahin pelko tuon koiran kanssa ei ole se että se kuolis vaan se että sillä on kipuja enkä minä huomaa.


Paniikkikohtaus on ikävä sosiaalinen vaiva - 5 parasta ohjetta läheisen auttamiseen

http://www.iskelma.fi/terveysjahyvinvointi/paniikkikohtaus-on-ikava-sosiaalinen-vaiva-5-parasta-ohjetta-laheisen-auttamiseen/21/10258

Paniikkikohtauksen yhteydessä ilmenee erilaisia sympaattisen hermoston aktivoitumisesta johtuvia oireita. Näitä ovat muun muassa sydämentykytys, hikoilu, vapina, rintakivut, pahoinvointi, puutuminen ja pyörtymisen tunne.
Voi olla turhauttavaa ja jopa pelottavaa nähdä, kun läheinen ihminen saa paniikkikohtauksen. Kohtausta voi kuitenkin helpottaa, kun muistaa seuraavat Huffington Postin listaamat asiat:

Älä sano "Koita rauhoittua"

Rauhoittumaan tai rentoutumaan kehottaminen voi vain lisätä toista ääripäätä ja pahentaa paniikkikohtausta. Kliinisen psykologin Scott Bean mukaan ahdistus voi olla kuin juoksuhiekkaa, eli mitä enemmän yrittää vähentää ahdistusta, sitä syvemmälle uppoaa.

Tarjoa tukea: "Olen tässä sinua varten"

Pienellä ja hellällä rohkaisulla voi saada paljon aikaan. Näin paniikkikohtauksesta kärsivä saa mahdollisuuden kertoa huolistaan ja murheistaan. Psykologian tohtori Todd Farchionen mukaan toista ei kannata rohkaista sanomalla, ettei ole mitään hätää. Se voi vain pahentaa paniikkia.

Älä itse panikoi kohtauksen vuoksi

Farchionen mukaan läheisen paniikkikohtauksesta ei kannata olla paniikissa. Se voi pahentaa tilannetta. Se on kuin laittaisi bensaa liekkeihin.

Kuuntele, mitä hän tarvitsee

Ennen kuin toimit vaistojesi mukaan, huomioi millaisia vihjeitä paniikkikohtauksen saanut antaa tarpeistaan. He tietävät oman ahdistuksensa paremmin kuin muut. Tarvitseeko panikoiva lasillisen vettä vai lohduttavan olkapään? Kannattaa muistaa, että jokainen kokee paniikkikohtauksen eri tavalla, joten ihmisen tarpeetkin vaihtelevat.

Pääasia: Ole empaattinen

Pelkkä kuunteleminenkin auttaa. Sinun ei tarvitse ratkaista panikoijan mahdollisia ongelmia. Voit olla hänelle suuri tuki olemalla empaattinen ja luomalla yhteys häneen. Voit vaikka sanoa: "En tiedä, mitä sanoa. Mutta olen mielissäni siitä, että kerroit minulle."

tiistai 18. marraskuuta 2014

Yoga: Jalat / Legs

Nyt kun tuo lenkkeily on jäänyt pieni tehoisemmaks niin olen yrittänyt lisätä päivittäistä joogaa. Ortopedi silloin sano että pitäis yrittää saada voimaa jalkoihin ja varsinkin reisilihaksiin. Niin olen nyt sitten yrittänyt koota alavartalon lihaksiin vaikuttavia joogaliikkeitä joita pystyisin tekeen edes hieman. Tällaisilla liikkeillä aloitin. Se on mielenkiintoista että joitain todella vaativia liikkeitä pystyn tekemään ilman mitään vaikeuksia mutta sitten taas monia yksinkertaisia liikkeitä en pysty tekeen ollenkaan :P








kuvat: www.yogaoutlet.com, www.popsugar.com, www.sheknowns.com, www.everydayhealth.com

Sisustus / Decorating : Sekalaisia / Random















 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓