torstai 29. tammikuuta 2015

Nyt kiukuttaa

Tänään kyllä pääsee ärräpäitä suusta... Aamu  jo oli kamala kun piti nousta aikasin suupoli käynnille. Koko yön taas pyöriny hermokipujen ja lonkan säryn takia. Sitten aamulla huomasin (tai luulin) että kipulääkkeet on loppu. Tietysti just nyt kun pitäis pitkiä aikoja istua autossa ja hammaslääkärintuolissa. No matka lääkäriin oli jo aikas kivulias ja hermoja raastava mutta sitten siellä suupolilla kävi vielä ilmi, että mallien mukaan oikomishoitoja täytyykin jatkaa vielä eteenpäin, eli myös leikkaus siirtyy eteenpäin. Siinä vaiheessa rupes kiukuttaan jo aika lailla. Kun sitten varmaan kiukun aikaansaannoksena hermokivut paheni lääkärikäynnin jälkeisellä kauppareissulla niin ajattelin jo taas että onko tässä mitään järkeä enää.
No pääsin kauppareissulta kotio niin huomasin että mulla olikin vielä pari kipulääkettä x( Eli turhaan annoin noiden kipujen päästä huippuunsa.
No nyt sitten kärvistellään tää loppu päivä kivuissa ja suoranaisessa vitutuksessa. Minä olin ihan varma että tänään vihdoin kaiken odottamisen jälkeen menis hammashommat eteenpäin kun leikkauksen piti olla tänä keväänä. Mutta ei.. Katse taas kohti ensi syksyä x( x( x(


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓