Huolia

Huolia on ennestäänkin vähän liikaa mutta jos minä jotain osaan niin löytää uusia huolenaiheita. Suu on tällä kertaa iso huolenaihe. Ehkä olen vain hermona koska hoitojen loppuminen on niin lähellä ja tämä on ollut niin raskas urakka jossa on paljon menny asioita pieleen ja joka piteni puolestatoistavuodesta viiteen vuoteen :P Oikoja sanoi viimeksi että mun purenta on lähes täydellinen vaikka sanoin että musta on jo vähän aika tuntunut kuin mun purenta olisi menossa takaisinpäin. Mutta on kuulemma mennyt oikeaan suuntaan. Viime yönä heräsin ja tajusin että alahuuli oli mennyt ylä- ja alahampaiden väliin. Se oli ennen leikkausta yksi niistä syistä minkä takia yläetuhampaat rupes taipuun ylöspäin. Kun imeskelin alahuulta. En ole nyt ton jälkeen huomannut että huuli olis menny väärään paikkaan mutta totta kai olen nyt taas ihan hermona.

Ja tottakai hermokivut pahenee aina sitä mukaa kun huolet lisääntyy.
Inkun kuolinpäiväkin lähestyy ja sen huomaa että painajaiset on tullu takaisin. Ei ne varmaan lopu koskaan. Niinkuin ei ikävä, suru ja syyllisyyskään. En usko että pystyn koskaan enää ottaan koiraa.