keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Rankka viikko menossa. Olen ollut sairaslomalla mutta huomenna pitäisi palata töihin. Yskä on edelleen kova ja kurkku kipeänä. Eilen kävin terkkarissa jonne ihme kyllä sain ajan. Aluksi oli vahva epäilys angiinasta mutta testi oli negatiivinen niin ei sitä sitten sen tarkemmin selvitelty vaan sairaslomapapereihin laitettiin vaan flunssa.
Kauhea ahdistus ollut päällä. Minä nimittäin kuulun siihen ihmisryhmään joka ei millään jäisi sairaslomalle. Jos en työskenkelis paikassa jossa on pieniä lapsia niin en välttämättä olisi edes jäänyt :P Vaikka tiedän ettei kukaan sen paremmin työkaverit kuin esimieskään halua kipeää henkilöä työpaikalle tartuttaan muita niin silti mulla on aina hirveät syyllisyystuskat kun olen saikulla. Ja vaikka kukaan ei ole sanonut yhtään poikkipuolista sanaa niin on koko ajan sellainen olo että ihmiset kuitenkin luulee että feikkaan :P Varsinkin kun olen juuri aloittanut ja vielä koeajalla.
Toivottavasti tää ahdistus helpottaa huomenna kun palaan töihin.

Lonkan kivut on myös hirveät, samoin selkä on tuikkinut. Myös niska on oireillut ja kädet ei tahdo toimia kunnolla. Tai jostain syystä kaikki tavarat tippuilee käsistä ja mulla oli sekä lääkärissä että kotio tullessa pieniä vaikeuksia avata ovia :P

Kissa lihoo. Mun täytyy lopettaa sen helliminen ruoalla. Jotenkin vain tulee kompensoitua ruoalla sitä etten pysty oleen sen kanssa koko päivää. Vaikka todennäköisesti se nauttii siitä kun saa piruilla rauhassa :P Mutta nyt on pakko ruveta himmaan koska tänään heräsin itsekin siihen että se on tosiaan ruvennu pulskistuun. Tietysti sen liikkuminenkin on vähentynyt kun en kerkeä enkä aina iltaisin jaksa leikittää sitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓