rosalopa

Taitaa olla masennuskausi taas alkamassa tai sitten vain on muuten joku väsymyskausi mutta tänään oli pitkästä aikaa aamulla todella vaikea lähteä töihin. Ei sillä että koskaan aamulla nousisin ilosena sen paremmin töihin kuin muutenkaan mutta tänään pitkästä aikaa oikein vakavissani mietin että tarvinko tätä työpaikkaa :P Tulin kyllä sitten siihen tulokseen että kyllä tarvin. Mutta koko päivä oli todella vaikea, tuntu ettei jaksa mitään, ettei osaa mitään eikä mistään tule mitään. Tavarat ei pysyny käsissä ja oli välillä kokonaan hukassa. Ja työkavereille tuli oltua taas vähän töykeä. Mikä harmittaa kaikkein eniten kun he kuitenkin on aina niin ystävällisiä ja kohteliaita, ja todella harva siivooja saa niin paljon työstään arvostusta ja kiitosta kuin minä (vaikka kaikki siivoojat sitä ansaitsis). Mutta kun en ole muutenkaan mikään sosiaalinen niin sitten kun vielä on väsymys tai kipuja niin en yksinkertaisesti kykene iloiseen jutteluun maailman asioista. Mieluummin vain tekisin työni kaikessa yksinäisyydessä.Sitten on vielä noi leuan jutut. Kipuja ei ole ollut mutta päivä päivältä voimistuu se tunne että kaikki ei nyt ole siellä ihan normaalisti. Leukanivel lonksuu välillä (mikä ei sinänsä mulla ole harvinaista) mutta sitten taas välillä se tuntuu jotenkin kireältä. Ja tuntuu että puhuessa/syödessä niin ei ihan suu toimis kunnolla. Ei mitään hurjan dramaattista muutosta mutta vain sellainen tunne tulee välillä että ihan kaikki ei ole niinkuin on ollut. Onneksi kohta on oikojan tapaaminen. Mietin että pitäiskö mun pitää sitä kitalevyä enemmän. Olen vähän laiskistunut sitä pitään.