perjantai 22. tammikuuta 2016

Olo ehkä parempi

Ei kylläkään paljoa. Viime yö tuli taas nukuttua huonosti ja sitten paketintuoja vielä herätti aikaisin aamulla. Saksasta tuli kissalle kantokoppa ja mamman koiralle ihana pöllö tönö. Kumpikaan ei vielä suostunut kokeileen tavaroitaan mutta ehkä pikkuhiljaa uskaltaa. Kantokoppa vaikuttaa ainakin ihan hyvältä. Vähän oli hankala aluksi "koota" ja varsinkin lukita ovi mutta kyllä se nyt sujuu jo ihan hyvin. Tilava on ainakin ja hyvännäköinen.
Molemmat on siis zooplussasta josta pääasiassa ostan eläintavarat (en ole virallinen mainostaja = en saa yhtiöltä rahaa, olen vain ollut tyytyväinen laatuun, hintaan ja kuljetukseen.)


Mamma kävi kylässä niin ei tullu koko päivää maattua sängyssä. Korvan kipu vähän helpottaa eikä kuumetta ole enää kuin reilu 37 mutta nuha, yskä ja väsy on edelleen. Mutta toivon mukaan voiton puolella ollaan.

Tänään tuli illalla myös suru-uutisia kun tuli ilmoitus että kummisetä on kuollut. Jo jonkin aikaa sitten. Ei olla oltu enää vuosiin tekemisissä, taitaa olla lähemmäs 10 vuotta kun viimeksi puhuttu, mutta vain hyviä muistoja on silti.

Päätin tänään urakoida ja värjätä hiukset. Olen viime vuosina värjännyt yksinomaan noilla kestoväreillä mutta hiusten huonon kunnon takia valitsin tällä kertaa kevytvärin.
L´orealin Casting Créme Gloss sarjan sävyn Chocolate Fondant. Vielä ei pysty kertoon tarkemmin tuloksesta kun hiukset vielä märät mutta ainakin ensivaikutelma on positiivinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓