torstai 12. toukokuuta 2016

Huh

Kiireinen viikko. Tai siis minulle kiireinen kun yleensä ei ole päivisin mitään tekemistä. Kaveria olen ollut auttamassa vauvan kanssa. On toisaalta ollut ihan kivaa kun on erilaista tekemistä. Jaksoin jopa olla Tuiskun kanssa vähän aikaa puistossa vaikka oli kuuma ja aurinkoinen päivä.
Tänään oli kauppapäivä ja kävin myös hakemassa itselleni muutaman uuden kirjan antikvariaatista. Tai siis vanhan kirjan. Tykkään aina valita mahdollisimman vanhan ja kuluneen kirjan kun ostan. Jotenkin tykkään siitä että kirjalla on historia. Missä ei tietenkään ole mitään järkeä.
Nämä ovat ensimmäiset ostamani Raymond Chandlerin kirjat. Olen kyllä kirjastosta niitä joskus lainannut. Tarvitsen kohta toisen kirjahyllyn kun kaikki Agatha Christien ja Patricia Cornwellin kirjat (ja muutamia sekalaisia dekkareita) löytyy jo hyllystä :P
Mutta olen aina tykännyt kirjoista, enemmän kuin elokuvista. Ja luen saman kirjan useaan kertaan, en muuten niitä ostaiskaan. Agathan kirjat olen lukenut ainakin 5 kertaa läpi ja vieläkin jaksaa :P


1 kommentti:

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓