torstai 5. toukokuuta 2016

Katkeransuloisia unia

Sen lisäksi että näen kamalia painajaisia Inkusta niin olen ruvennu näkeen unta mun ajasta sairaalassa leikkauksen jälkeen. Mun muistikuvat leikkauspäivän illasta oli alunperin aika hatarat mutta nyt on pikkuhiljaa ruvennu muisti tuleen takaisin. Olin leikkauksen jälkeisen illan ja ison osan yötä hereillä. Mutta en pystynyt liikkuun yhtään. Mutta en välittänyt, koska mulla ei ollut mitään kipua missään. Kaikki varoitti ennen leikkausta että nukutuksen jälkeen on hirveä olo jne. Mutta täytyy sanoa että mulla oli aivan taivaallinen olo. En tiedä onko normaalia että liikkumiskyky häviää mutta en välittänyt siitä siinä vaiheessa ollenkaan. Yläkroppa oli hieman pystyssä asennossa turvotuksen takia ja yhdessä vaiheessa mun yläkroppa valahti sivulle. Mutta en pystynyt edes nostaan itseäni ylös vaan hoitajat joutu nosteleen. Ainoa mitä pystyin liikuttaan oli sormet, mikä oli tietysti hyvä koska pystyin paineleen kipulääkettä ja hälyttään hoitajia tarvittaessa.
Mutta se olotila, täysin kivuton olotila oli kyllä taivaallista. Nyt kun kivut on täysillä päällä niin tuntuu että voisin mennä mihin tahansa nukutuksen vaativaan leikkaukseen ihan vain jotta tuo olotila tulis takas :P Edes hetkeks.

Kipujen lisäksi oloa huonontaa tän hetkinen sää. Mulle ei vaan sovi aurinko ja lämpö. On kamala oksettava ja väsynyt olo. Vaikka yritän juoda paljon vettä ja laitan aurinkolasit aina kun menen ulos. Mutta migreeniä se tietää heti silti x( Tätä se on taas koko kesä. Paitsi jos olen niin onnekas että olis taas kolea ja sateinen kesä :P Olen varmaan ainoa ihminen koko suomessa joka rakastaa suomen koleita, pimeitä, sateisia säätiloja minä vuodenaikana tahansa :P

Tänään tuli kokeiltua pitkästä aikaa uutta energiajuomaa. On yleisesti tiedossa oleva fakta että olen erittäin pahassa energiajuoma koukussa. Nyt kun mun lempijuomaa ei enää löydy kaupoista niin olen joutunut kokeileen uusia makuja. Joskin olen onneksi myös hieman onnistunut vähentään juoman määrää. Red Bull menee niin maustamattomana kuin Mustikan makuisena. Samoin Battery menee maustamattomana. Mutta noi uudet Batteryt on kyllä hirveitä. Maistuu ihan hammastahnalle. Suurin osa noista halvemmista merkeistä on hirveää litkua. Monster on ensimmäinen jonka jouduin heittään viemäriin yhden kulauksen jälkeen. Olin niin hirveää ällönmakeeta paskaa :P :P Mad Crocilla on muutama ihan hyvä maku. Ja nyt tänään tuli kokeiltua uutena Red Bullin Summer Edition makua Tropical. Oli hyvää, vähän kirpeää, mutta se sopii kyllä hyvin kesään :P






Kissa on nyt ruvennu kehittään paljon kiipeily ja hyppy taitojaan. Mikään paikka ei ole enää turvassa siltä. Mitään ei voi jättää keittiön pöydille ja nyt se on oppinu avaan kaappien oveja. Huoh..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓