Muutaman viikon kestänyt kuntoiluputki on kohdannut ensimmäisen motivaation romahduksen. Enää ei ole vain kyse vain siitä ettei kipujen takia uskaltaisi liikkua vaan tänään on ensimmäinen päivä kun olen joutunut pakottaan itseni liikuttaan edes kättä :P Koiran kanssa ollaan tehty vähän pienempiä lenkkejä taas kun laiskottaa :( Ihan väkipakolla tein 20 minuutin lihaskunto-ohjelman. Jos jollain on ideoita sen suhteen että mistä sais motivaation takas niin otan mielelläni vastaan. On ollut niin hyvä putki päällä ja paino laskusuunnassa ettei millään haluaisi pilata tätä nyt. Mutta kun VÄSYTTÄÄ ja LAISKOTTAA ja SÄRKEE. Pitkästä aikaa kunnon hermokivut selässä. Yleensä hermokivut on pahimmillaan jaloissa mutta nyt on ihan keskellä ristiselkää :(
En tiedä voiko univaikeuksilla olla vaikutusta motivaation laskuun. Nukuin kyllä viime yönäkin 8 tuntia mikä mulle on todella paljon mutta näin hirveitä painajaisia. Ainakin 5 erilaista ahdistavaa painajaista :( Ja niistä jää aina sellainen ahdistava olo koko aamuksi eikä olo todellakaan ollut aamulla levännyt :(
Huoh...
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
perjantai 15. toukokuuta 2015
Pakko himmata
Tänään oli pakko hieman himmata kuntoilusta. Nyt on sen verran kipeytyny sekä polvi että lonkka etten uskalla ottaa sitä riskiä että pahennan niiden vaurioita. Kauhea morkkis on siitä etten uskalla tehdä lihaskunto- ja joogaohjelmia :( :(
Mutta olen sitten keskittynyt kävelyyn ja kämpän raivaamiseen niin tulee oltua edes pois istuma-asennosta. Imuroin 3 kerran tällä viikolla. Minä en ymmärrä miten hentokarvaisesta, osittain kaljusta, koirasta voi lähteä noin tuhottomasti karvaa :(
Perjantai on tunnetusti herkuttelu päivä. Yleensä herkuttelen juustonaksuilla mutta tällä kertaa päätin napostella mansikoita ja kermavaahtoa. On se kuitenkin hieman terveellisempi vaihtoehto ;) Ja täytyy sanoa että nuo belgialaiset mansikat oli TODELLA hyviä. Ei ollenkaan niin kirpeitä kuin ne espanjalaiset joita ostin jokin aika sitten. Nämä olivat oikein makeita ja meheviä :P

torstai 14. toukokuuta 2015
Sataa ja on kylmä mutta onneksi on kinkku-makaronisalaattia
Edelleen satelee. Ja vaikka välillä sade loppuukin hetkeksi niin ulkona on niin luihin ja niveliin menevän koleaa ettei sen paremmin minua kuin koiraakaan huvita pahemmin lähteä ulos lenkille.
Tänään on sitten ollut joogauspäivä. Joogaan joka päivä (tai oikeastaan ilta) puolisen tuntia, mutta se on enemmän sellainen venyttely ennen nukkumaan menoa. Parina päivänä viikossa teen oikein kunnon hiki-jooga ohjelman.
Mutta tuo joka iltainen venyttely hetki koostuu minun suosikki asanoistani joiden olen todennut rentouttavan ja venyttävän kroppaani, kuitenkaan liikaa ärsyttämättä lonkkaa ja selkää.
Tällaiset liikkeet siihen kuuluvat:
kuvat: www.yogajournal.com
Ruoaksi tein tänään makaronisalaattia jota olen haikaillut jo monta päivää :P :P
Se on onneksi helppo tehdä kun keittää vaan makaronia. Ja kun se on jäähtynyt niin sekoittaa joukkoon herne-massi-paprikaa, tuore kurkkua, suolakurkkua, kinkkusuikaleita ja majoneesia. Sitten mausteita oman maun mukaan, esimerkiksi paprikaa ja grillausmaustetta. Ja jääkaappiin muutamaksi tunniksi maustumaan.
Kaveri kävi tänään onneksi värjäämässä mun tukan (ja vartalon ;)). On niin hirveä juuri kasvu, että oli pakko vähän värjätä vaikka hiusten huonon kunnon takia olen yrittänyt välttää värjäämästä kamalan usein. Tummanruskeaksi vedin. Vaikka hyvin lähelle mustaa kyllä menee tuo kyseinen väri.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Kauppapäivä
Kauppapäivä olikin poikkeuksellisesti jo tänään kun huomenna on taas joku pyhä :P :P Ruokatarvikkeiden lisäksi ostin lisää kinesioteippiä, joka on ollut mulle ihan korvaamaton apu varsinkin polven kanssa. Tukee mukavasti eikä polvi rasitu niin pahasti kuntoillessa (varsinkaan juostessa) mutta toi teippi ei kuitenkaan ole niin tönkkö ja epämukava kuin noi tuet mitä lääkäriltä sain. Niiden kanssa olisi mahdotonta tehdä mitään. Mutta teippi on auttanut vaikken olekaan mikään asiantuntija ja varmaan laitan ne ihan päin mäntyä :P Mutta lopputulos on pääasia. Polven lisäksi olen myös nilkkaan sitä käyttänyt. Voisi sitä lonkkaan ja selkäänkin jossain vaiheessa kokeilla mutta niihin on vähän hankala laittaa itse :( :(
Sen lisäksi että olen nyt pystynyt pitään kiinni kuntoiluohjelmasta niin olen saanut myös syömistä pidettyä jonkinverran aisoissa. Tein heti alussa sen päätöksen että millekään dieetille en rupea. Minä rakastan hyvää ruokaa ja se on yksi harvoja ilon aiheita vielä elämässä. Joten en ota ruoasta liikaa paineita enkä rupea laskeen kaloreita. Mutta yritän herkutella vähemmän ja korvata välillä jollain terveellisemmällä. Kuten esimerkiksi tänään korvasin suklaan meloni- ja ananaspaloilla. Ruoan jälkeen kun iskee aina se kamala makeanhimo jonka yleensä sammutan suklaapötköllä. Mutta hyvin ajoivat myös hedelmät saman asian. Juustonaksut ovatkin sitten vaikeampi asia ;) Mutta täytyy vain himmata määrässä.
Koiralla on ollut huonompi päivä. Kai se on pakko uskoa että sateinen keli pahentaa nivelvaivoja yms. myös koirilla :P Tosin Iines vihaa sadetta muutenkin eikä sitä tahdo saada ulos kuin väkisin raahaamalla. Ja tänään se oli erittäin vihainen kun raahasin sen sateessa metsään kun en uskalla yksin lähteä sinne lenkkeileen :P

tiistai 12. toukokuuta 2015
MTV: Treeniä metallimusiikin ystäville – toimitus testasi Mustaa joogaa
Itse olen jo vuosikausia joogannut (ja muutenkin kuntoillut) metallimusiikin tahtiin :) Olen sitä mieltä että kuntoiluun kannattaa valita sellainen musiikki mistä itse tykkää eikä väkisin joogata jonkun panhuilu-musiikin tai hyppiä jonkun pop-musiikin tahtiin :P
http://www.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi/artikkeli/treenia-metallimusiikin-ystaville-toimitus-testasi-mustaa-joogaa/5040930
Mitä on Musta jooga, ja kuinka se eroaa tavallisesta joogasta?
– Musta jooga on asia, josta olen muutaman vuoden haaveillut. Se yhdistää kaksi suurta rakkauttani, joogan ja vähän synkemmän musiikin. Jooga itsessään pysyy aina samanlaisena. Yleensä joogaa harjoitetaan rauhallisemmissa puitteissa ja tässä on myös lisäosana se, että tullaan yhteen samanmielisten ihmisten kanssa. Ja on tämä vähän sellaista hauskempaa ja rennompaa harjoitusta, Mustaa joogaa ohjaava Mort sanoo.
Tummasävyinen musiikki sopii Mortin mukaan joogan taustalle mainiosti, eikä hän ole vielä törmännyt musiikkiin, jonka tahtiin joogatreeni ei luistaisi.

Askelmittari (S Health)
Tänään on ensimmäinen päivä kun olen joutunut vähän himmaan kuntoilussa. On sen verran lonkka ja selkä kipeänä ettei uskalla yhtään revitellä. Lenkkejä ollaan koiran kanssa tehty ja vähän joogasin. Noiden lisäksi olen nyt muina päivinä kuntoillut juoksemalla, nyrkkeilemällä ja aerobickaamalla.
Yksi mua liikkumisessa auttava asia on ollut askelmittari. Samsungissa on tuo S Health-ohjelma johon kuuluu muunmuassa juurikin askelmittari. Mulla oli se edellisessäkin kännykässä mutta en sitä tajunnut käyttää. Nyt olen ihan koukussa. Ei luulisi että jollain askelten mittauksella olisi mitään tuolista nostavaa vaikutusta mutta kyllä sitä tulee erilailla liikuttua kun on tuo mittari joka näyttää paljonko olet liikkunut (askeleet, aika ja matka sekä kalorikulutus) ja kuinka paljon vähintään pitäisi päivässä liikkua.
Sen lisäksi tuolla ohjelmalla voi mitata yksittäisen lenkin pituuden (ja vauhdin sekä kalorit) kuten myös juoksulenkin tilastot. Lähestulkoon kaikille urheilumuodoille on myös omat mittarinsa. Pystyn myös mittaamaan sykkeen ja laskemaan päivän aikana syömieni ruokien kalorimäärät. Sekä paljonko vettä tulee juotua. Joitain muitakin juttuja tuossa on mutta kaikkia en ole vielä kerennyt tutkimaan.
Hyvä apuväline kuntoiluun siihen saakka kunnes saan säästettyä rahaa aktiivisuusrannekkeeseen ;)
Paino ei ole juurikaan tippunut kuntoilusta huolimatta. Mutta housut rupeaa tuntumaan väljiltä ja kroppa tuntuu notkeammalta. Eikä kivut ole hirveästi pahentunut jos ei helpottunutkaan.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Lonkka joogaa ja migreeni
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille. Niin ihmis-kuin eläinlasten äideille.
Mun karvalapseni herätti mut aamulla ihanasti työntämällä mut sängystä alas. Olin vahingossa kierinyt hänen pöllöpeiton päälle :P
Kivut ovat tänään olleet kovat. Varsinkin lonkanseudulla. Päätin sen vuoksi tämän päivän kuntoiluna tehdä tuon joogaohjelman jonka liikkeet vaikuttaa lonkanseutuun. Yhtäkkiä kesken joogaohjelman iski hirveä kipu silmän yläpuolelle ja sitten alko discovalot :P Ja hetken päästä rupes tuleen sahalaitoja silmiin. Tämä on ensimmäinen kerta elämäni aikana kun liikunta laukaisee migreenikohtauksen. Ikinä ennen ei ole tullut :( Jatkoin silti jooga-ohjelman loppuun ennenkuin menin makuuhuoneeseen pimeään makaan. Toivottavasti ei ota tavaksi ruveta iskeen kesken jumpan. En tarvitse yhtään lisää asioita joihin vedota kun ei huvittaisi liikkua :P Tänäänkin ensin ajattelin etten tee mitään kun lonkassa niin hirveät kivut. Mutta sitten sain itseni pakotettua edes kokeileen vähän joogaamista. Mutta olen kyllä sen luontoinen ihminen että tartun heti tilaisuuteen jos ilmestyy syy olla liikkumatta ;) ;)
Tässä se lonkan ja lantion alueen jooga-ohjelma jota tänään tein:
kuva: www.popsugar.com

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓
-
Systerin ohjeen pohjalta tein tänään tällaisen kanakeiton ja oli meinaan taivaallisen hyvää. Melkein teki mieli vetää koko kattilallinen ker...
-
Hyvää. Varsinkin perunan kanssa. * 400g makkaraa * 2dl ruokakermaa * 1/3 palaa koskenlaskijaa * 2rkl ketsuppia * suolaa, valkopippuria...
-
En muista koska olisi viimeksi ollut "päivällisvieraita" mutta tänään sellainenkin ihme koettiin. Yksi parhaista kavereista tuli ...