lauantai 18. huhtikuuta 2015

Sairastelu jatkuu

Maha on ollut kunnossa mutta muuten olo on edelleen huono. On ihan hirveä väsymys ja tuntuu kuin raajat painais tonnin. En tiedä onko tämä vieläkin sitä flunssaa vai onko jotain muuta. Mutta sellainen epänormaali uupumus on koko ajan. Ei tunnu siltä että olisi tota normaalia kipujen/masennuksen aiheuttamaa väsymystä.

Eilen kävin työkkärissä tiedotustilaisuudessa. Ei mitään uutta ollut. Samaa työttömien syyllistämistä kuin aina. Annettiin ymmärtää että ollaan työttömiä koska ei osata hakea töitä, ei sen takia että töitä ei ole. Meitä oli siellä kolmisenkymmentä ja kyllä huomas että kaikki oli ihan kypsiä tohon työkkärin paskanjauhantaan. Pelkkää puhetta vuodesta toiseen mutta mitään ei oikeasti tehdä. Kaikenlaisia mukamas "palveluja" kyllä on mihin meitä työttömiä heitellään mutta ei se auta että joku meidän kanssa "miettii tilannetta" kun ei se tuo lisää työpaikkoja. No tulipahan käytyä kuluttamassa aikaa. Jotenkin kuitenkin helpottaa aina oloa kun huomaa ettei ole ainoa pitkäaikaistyötön. On kovin yksinäistä olla lähipiirinsä ainoa nuori pitkäaikaistyötön. Tulee vähän parempi mieli kun tuolla tapaa muita nuoria, pitkäaikaistyöttömiä eikä ne ole sen kummallisempia ihmisiä kuin minä tai muutkaan. Ihan tavallisia, nuoria ihmisiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓