maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kyrsii

Kyrsii taas niin ettei mitään rajaa :( Tarttisin nyrkkeilysäkin että vois vähän purkaa aggressioita johonkin. Ensinnäkin hermokivut paheni taas kun idioottina menin nukahtaan oikealle kyljelle viime yönä x( Ehdoton nou nou.. En yleensä edes pysty oleen oikealla kyljellä joten on outoa että olen siihen asentoon nukahtanut tai nukkuessa kääntynyt. Sen lisäksi tuo ihana aurinko ja lämmin mukava ilma laukas migreenin kun menin koiran kanssa kävelylle :( Oli niin ihanaa kävellä ja koira oli pitkästä aikaa oikein virkeä lenkillä, ja jouduin jättään lenkin kesken kun rupes meneen näkö toisesta silmästä. Tietysti oikeasta. Mulla on kaikki vaivat aina oikealla puolella. Nyt sitten kärvistellään taas.

No ihan kuin siinä ei olisi vielä tarpeeks kiukun aihetta niin kelan tuet myöhästyy taas heidän ja työkkärin mokailujen takia x( Ei sillä että minä rahaa tai ruokaa tai lääkkeitä tarvisin mutta kun edes kerran voisi rehellisesti syyttää itseään. Aina on muiden moka enkä koskaan saa edes anteeksipyyntöä :( :(

Koira päätti sitten lisätä mun stressiä vielä murtautumalla roskikseen ja levittämällä kaikki roskat pitkin lattioita ja mattoja :( :( :(

Aaagghhhh....





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓