perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ei kiva päivä

Epäonnen perjantai. Rahaa ei tullu vaikka piti, kivut kyllä paheni pyytämättä. Samoin vaaka paljasti 3 kilon painonnousun ja aurinko toi vielä tuliaisina migreenin. Ja äsken huomasin että raudan pää tulee taas poskesta läpi :P :P
Sen verran tukalat oltavat on että tein ruoaksi kinkkukiusausta. Ajattelin että se on mukavan helppo tehdä kun heittää vaan uuniin. Uuni ei ollu päällä kuin pari minuuttia kun yhtäkkiä huomasin että sieltä tulee kamalat määrät savua. Sitä tuli niin paljon että olin hetken ihan varma että uuni on itse tulessa. Mutta kun avasin luukun ja tutkin asiaa niin tulin siihen tulokseen että se on vain erittäin paskanen. Joten eikun peseen uunia :P Voin sanoa että uuninpuhdistusaine ei helpottanu migreeniä eikä konttaaminen selkäkipuja. Loppujen lopuksi sain ruoan tehtyä, söin yhden haarukallisen ja tajusin ettei ole yhtään ruokahalua.

Jos on mulla tukalat oltavat niin on koirallakin (ja sitä kautta mulla). En tahdo saada sen korvatulehduksen alkua pysähtyyn. Melkein 3 vuotta on mennyt niin hyvin kun olen ollut todella tarkka sen korvien kanssa. Putsaillut ja aina kun on vähänkin punottanut niin puhdistanut korvanpuhdistusaineella, laittanut teepuuöljyä ja nostanut kortisonin määrää. Ja aina ollaan selvitty ilman tulehdusta. Mutta nyt saattaa olla lääkärireissu edessä. Vielä ei ole korva punainen eikä turvonnu. Mutta selvästi kutisee koska koira hankaa korvaa alinomaan. Vielä on auttanut aina pariksi tunniksi korvan puhdistaminen mutta saas nähdä.. Sen tietää että jos tulehdus iskee niin se on ainakin 4 antibioottikuuria ennenkuin se talttuu, jos talttuu. Pahimmillaan sillä on kestänyt korvatulehdus 4 kuukautta (entisessä kodissa mahdollisesti vuosia).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓