tiistai 16. kesäkuuta 2015

Halkeamia ja kuulovaurio

Tämän päivän uudet vaivat liittyvät kantapäihin ja korvaan. Mulla on aina jalkapohjat huonossa kunnossa kun en jaksa hoitaa niitä niin usein kuin pitäis. Mutta nyt on ihan yhtäkkiä tullut molempiin kantapäihin erittäin helkkarin kipeät halkeamat. Otin niistä kuvatkin mutta on niin kamalan näköiset että poistin ne saman tien. Kenkien jalkaan laittaminen on helvettiä, samoin kävely. Raspaaminen ei tule kuuloonkaan. Olen yrittänyt liottaa ja rasvata niitä mutta mikään ei tunnu auttavan :(
Sen lisäksi on pari päivää toinen korva humissu ihan taukoamatta. Ja tiedän kyllä syynkin. Olen jo aiheuttanut itselleni kuulovaurion musiikin kuuntelulla. Koska ainoa asia maailmassa mikä pystyy viemään edes vähän mun ajatuksia hermokivuista on se että laitan kuulokkeet korville ja kuuntelen musiikkia. Voi sanoa että jos olen yksin kotona niin mulla on kuulokkeet koko ajan korvilla. Ja sen musiikin täytyy tietysti olla kovalla ja koska asun kerrostalossa niin kuulokkeet on pakolliset.

Päivän hyvät uutiset on, että koiran korva on hieman parempi. Se hankaa sitä vieläkin välillä huonekaluihin mutta se ei enää läpyttele ja raavi jatkuvalla syötöllä. Joten toivottavasti alkais meneen ohi. Ja toinen hyvä uutinen on, että rahaa tuli viimein ja sain haettua sen nivellääkkeet. Ja omat kipulääkkeet. Paljon rahaa ei sitten jäänytkään kun maksoin vielä kännykkä-, sähkö-, -netti ja muut laskut. Mutta pääasia, että koira saa lääkkeensä kun selvästi sen liikkuminen on parempaa kun se saa cartivettia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓