perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää suomelle ja suomalaisille. Itse vietin tämän itsenäisyyspäivän synttärijuhlissa joissa oli ihan kivaa. Ainoa mälsä asia oli pitkät ajomatkat jotka on tuskaa. Ja nyt mulla on taas uudenlainen "oire". Tuntuu kuin alaselkä turpois tai että siellä olis painetta. Mutta kun katsoin peilistä niin ei näytä että olis turvonnu eikä ole kuuma. Mutta sellainen tunne kuin turpois ja vähän niinku "kiristäis". :P Aina uusia oireita.
Yritin tossa listata oireita ensi viikon lääkärikäyntiä varten että voin sitten antaa lääkärille listan kun olen niin huono kertomaan.
Tän verran olen saanu aikaan.

Selkäkivut alkanu viime vuonna loppukesästä. Aluksi vain sillon tällöin tuikki. Tän vuoden alusta asti tasaisesti pahentunut. 3 viime kuukauden aikana pahentunut runsaasti.
Kipua joka päivä. Useimmiten särkyä ja jomotusta alaselässä vähän selkärangasta oikealle ja lonkassa. Pitkin päivää aikoja kun tuikkii alaselästä oikean jalan varpaaseen. Vihlova kipu.
Silloin tällöin jalka puutuu varpaista noin puoleen sääreen.

En pysty istuun kunnolla ollenkaan. Jos pakko istua niin sillai että häntäluu ei osu tuoliin. Autossa istuminen hirveintä. En pysty makaamaan selällä tai oikealla kyljellä. Myös mahalla maatessa sattuu vähän. Pystyn seisomaan mutta en paikallaan vaan täytyy liikkua/heilua koko ajan. Pystyn kävelemään kohtalaisen normaalisti silloin kun ei tuiki jalkaa pitkin mutta tasapaino todella huono.
En pysty venyttelemään kunnolla eikä siitä ole ollut apua vaikka yrittäny. Eikä liikkuminen muutenkaan helpota kipuja.
Kylmä, kuuma, reseptivapaat kipulääkkeet ja kipuvoiteet ei auta. Kuuma pahentaa selvästi.
Lääkärissä käynyt yli 20 kertaa. Panacodia määrätty sekä Burana 800. Ei auta kumpikaan. Ei ole kuvattu vaikka olen pyytänyt. Sanottu että todennäköisesti välilevynpullistuma mutta ei mitään ole tehty diagnoosin varmistamiseksi.
Muita satunnaisia tuntemuksia on kaikenlainen pistely ja kutina oikeassa jalassa. Sekä nykähtely alaselässä. Herään öisin siihen että jalka heiluu/kramppaa. Myös ollut paineen tuntua alaselässä.


Muuta en ole osannu laittaa. Joten nyt pyydän että te jotka mut tunnette niin laitatte mulle viestiä jos muistatte mitä olen valittanut/kertonut selästä :D  


No niin.. palataan vielä Suomen itsenäisyyteen musiikin kera:





1 kommentti:

  1. Se jalkojen pakonomainen raapiminen on jääny mieleen. Kaikenlainen erilainen särky ja tunne kuin puukko iskettäis jalkapohjasta sisään. Ja se kun sanoit että tuntuu kuin kävelisit neulojen päällä.

    VastaaPoista

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓