Ihana tunne

Voiko olla ihanampaa tunnetta kuin se tunne kun joku vetäis puukon ristiselkään 30 sekunnin välein ja vetäis sen jalkaa pitkin nilkkaan asti :P Tekis mieli yhtäaikaa käpertyä, hakata itseään seinään ja oksentaa. Tätä ollu taas muutaman päivän. Kauhulla odotan taas yötä kun ei pysty väsymykseltä enää kuin pyöriin ja itkeen tuskissaan :( :( ja odottaan aamua.. jolloin kaikki jatkuu samana.
Buranaa on tullu vedettyä niin paljon että sekin yököttää ja humauttaa päässä. En uskalla varmaan enää ottaa vaikkei muuta ole. Kun koko ajan on pakko ajatella koiraa. Jos sitä ei olis niin olis ihan sama vaikka menis tajuttomaks keskelle vessan lattiaa. Mutta kun aina täytyy miettiä koiraa.
Vaikka rakastan koiria ja koiraani niin näinä aikoina sitä toivois ettei olis koiraa ottanu.
Kun ei tahdo päästä käveleen eikä oikein oleen edes elämässä kiinni niin täytyy viimesillä voimilla yrittää tsempata ettei koira vaan jää viemättä ulos ja ruokkimatta.

Nyt se on vielä kaikenlisäks kuumeessa :( Öisin käpertyy mua vasten täriseen ja sitten joudun talloon sen kun hypin kivuissani puolelta toiselle. Ollaan me onneton pariskunta.

Mitää muuta ei taas ole sanottavaa. Ei olis uskonu että alle 30-vuotiaana elämä pyörii täysin kipujen ympärillä. Aamulla ensimmäisenä miettii että paljonko tänään sattuu. Jos sattuu paljon niin miettii että mitä on ihan pakko tehdä ja jos sattuu vähän vähemmän niin miettii että mitä töitä yrittäis tänään saada tehtyä. Ja koko päivän miettii vaan että millä helpottais kipua. Mitä lääkettä ottais, mitä ruokaa söis, mitä harjoituksia tekis... ja mikään ei loppujen lopuks auta.

Raskasta.