Kaksi Viikkoa

Tasan kaksi viikkoa leikkaukseen ja alan oleen aika palasina. Eikä siihen auta se että koko kroppa on ruvennu reistaan. Lonkkaa särkee, niskan kivut on palannu ja limapussintulehdus uhittelee. En tiedä voiko stressi vaikuttaa vai onko tämä taas yksi universumin tapa haistattaa mulle paskat.
Paniikki alkaa oleen niin kova että on pakko harkita rauhoittavan hakemista. Viime yönä leposyke on ollut 90 ja tänään päivällä syke on ollut 120 - 150. Enkä ole kuntoillut. Mun tuurilla saan vielä sydärin ennen leikkausta. Voi miksi lähdin tähän rumpaan. Olis vaan antanut etuhampaiden pudota ja yrittäny jotenkin elää. Mutta nyt ei voi enää 4 vuoden hoitojen jälkeen ruveta pakittaan. Enkä oikein edes tiedä mitä eniten pelkään. En pelkää nukutusta enkä sitä että ne tappaa mut pöydälle. Enkä sitä että ulkonäkö menis pilalle enkä oikeastaan kipujakaan muuta kuin siltä osin jos ne jää krooniseksi.
Mutta leikkauksen laukaisema paniikki selvästi vaikuttaa muutenkin jaksamiseen ja pystymiseen tällä hetkellä. Jopa kauppaan meneminen oli hermostuttavaa. Ensi viikolla pitäisi viedä kissa leikattavaksi, käydä verikokeissa ja mennä suupolille laitatuttaan leikkauskoukut. Ja tekis mieli itkeä kun kaikki niistäkin pelottaa ihan saamaristi. On vain sellainen yleinen pelkotila tällä hetkellä päällä. Juuri tän takia sanoin silloin kirurgille että mulle sopisi parhaiten sellainen "tule huomenna leikkaukseen"-aika. En voi edes kuvitella tunnelmia päivää, paria ennen leikkausta, puhumattakaan siitä aamusta :( :(