sunnuntai 15. syyskuuta 2013

sairautta ja köyhyyttä

Tajusin tuossa juuri että nyt on menny kaiken kaikkiaan 2 viikkoa ilman mitään muuta lääkettä kuin unilääkkeitä. Eli siis ilman kipu-ja mielialalääkkeitä :P En voi väittää että se olis tehny olosta mitenkään hyvää. Pikemminkin päinvastoin mutta pisin aika mitä olen vuoteen ollu ilman lääkkeitä. Unilääkkeitä olen vielä ottanut iltaisin että sais yöllä nukuttua edes sen 2 tuntia mutta nekin on lopussa. Joten tulee mielenkiintoista :(

Koira ripuloi ja oksentaa. Aluksi luulin että johtuu luusta mitä söi mutta edelleen ripuloi limaa vaikka yli 2 vuorokautta luun syönnistä. Pelkään nykyään aina sitä haimatulehdusta kun sille tulee vatsaoireita. Mikä on usein koska sillä on niin paljon allergioita. Mutta kun se kerran on sen saanu niin voi helposti tulla uudestaan. Mutta hyvä asia on se että se ei ole enää ontunut vähään aikaan vaikka muuten on jäykkä ja kaatuilee. Ja vähän on ollu pirteämpi lenkillä sen jälkeen kun aloin cartivetin lisäks syöttään sille vitamiini-kivennäisainelisää.

Rahat on loppu vaihteeks. Tänään saa vielä tehtyä jauhelihakeiton. Mutta sen jälkeen on taas muutama päivä kun täytyy yrittää selvitä pakastimen sisällöllä. Puhumattakaan loppukuusta. Sen takia toivon ettei nilkasta tule mitään kovin isoja laskuja. Koska rahaa ei ole laittaa senttiäkään.

Jauhelihakeitto

1 pss keittoperuna-juurespussi (koska en viitsi enää edes kuoria ja pilkkoa itse perunoita)
400 g jauhelihaa
2 lihaliemikuutiota
4 rkl tomaattipyreetä
meiramia, suolaa, pippuria.....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓