perjantai 24. lokakuuta 2014

Haisunäätä

Että toi koira haisee joskus todella pahalle :( Lähinnä silloin kun sillä on ilmavaivoja (tai kun se on märkä). En tiedä mitä se on taas varastanut kun sen maha turpoo noin.

Synttärit on nyt virallisesti oltu juhlimatta. Aika moni tänä vuonna kunnioitti mun toivetta ja antoi mun synttärien mennä hyvin pienellä huomiolla. Ei sillä että mua vaivais sinänsä se numeron suureneminen, ei mua haittaa sellaiset asiat. Mutta syntymäpäivä ja uudenvuodenaatto on ne kaksi päivää vuodessa kun tulee mietittyä mitä on vuoden aikana saanut aikaan. Ja kun vastaus on että "ei mitään" niin se kyllä laittaa masentaan ja kunnolla. Vuosi sitten olin työtön, hampaiden oionnat oli kesken ja juoksin lääkäreissä selän takia. Nyt olen työtön, hampaiden oionnat on kesken ja juoksen lääkäreissä selän takia. Eli mikään ei ole muuttunut. Paitsi että nyt ongelmia aiheuttaa myös ajoittain vatsa.

Tietysti sitä itse voisi olla aktiivisempi, mutta on niin vaikeaa löytää intoa tai energiaa tehdä yhtään mitään. Kerran kuussa laitan työhakemukset meneen, ennen lueskelin MOL:ia päivittäin. Jotenkin sitä turtuu vain siihen todellisuuteen, että tää työttömyys jatkuu ikuisesti. Välillä jos työkkäristä tulee joku hyvä tarjous tai itse löytää vahingossa ilmoituksen juuri mulle sopivasta paikasta niin tulee semmoinen pieni innon ja toivon pyrähdys. Mutta sitten kun et saa paikkaa niin masentaa taas entistä enemmän eikä jaksa toivoa enää mitään.
Sosiaalista elämää ja yleistä vireyttäkin on vaikea pitää yllä kun ei ole varaa mennä tai tehdä mitään. Onneksi lenkkeily on ainakin vielä ilmaista. Niin voi edes sitä tehdä niin kauan kuin pystyy käveleen x(


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓