sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Yökukkuja

Alan tosiaan toivoa että Inkun juoksut menis jo ohi x( Viime yönä ei tullut taas nukuttua kun koira vaelsi levottomana ja sitten ei antanut edes mun nukkua. Mentiin normaalisti yhden aikaa yöllä nukkuun. Ehkä 15 minuuttia maattiin rauhassa, sitten alkoi pyöriminen. Tällä kertaa koiran. Vaihto kylkeä monta kertaa, nousi seisoon ja takas makuulle. Hyppäs sängyltä alas ja takas sängylle. Lähdin viemään sitä ulos mutta ei sillä ollut hätä. Paineli vaan kamalaa vauhtia kuono maassa. Annoin sille myös varmuuden vuoksi kipulääkkeen. Mentiin takas sänkyyn. Nyt se ei enää ravannu mutta istu mun vieressä ja tuijotti mua. Aina kun laitoin silmät kiinni niin se rupes raapiin mua. Sitten vasta rauhottu makuulle kun rapsuttelin sitä ja juttelin sille. Mutta aina kun meinasin nukahtaa niin tuli tassusta. Näin mentiin varmaan viiteen asti ennenkuin se sitten nukahti.
Eikä se esimerkiksi nyt päivällä ole mitenkään kipeän oloinen tms. Sillä on ollut yölevottomuutta ennenkin juoksujen aikaan mutta ei näin pahaa :(

Itsellä taas selässä uusi kipukohta joka ikävän tutusti säteilee jalkaan :( Toivon ettei ole tullut uutta pullistumaa juuri kun noi vanhat on ruvennu vähän helpottaan. :(

Vihdoin kahden vuoden tauon jälkeen laitoin tänään tuon "keittiön" lampun seinään kiinni ja olin unohtanut kuinka upealta se näyttää :) Oli pakko ottaa ihan kuva vaikkei kuva sille tee oikeutta. Kohta voi jo varmaan hakea "joulu"valot kellarista. Tuo yksi sininenhän onkin jo kaapin päällä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓