tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulumieli hukassa

Joulumieli on tänä vuonna täysin kateissa. Enkä tiedä johtuuko yleisestä masennuksesta, peloista tulevaisuuden suhteen vai koiraikävästä mutta kaikki jouluinen ärsyttää. Ja kaupassa tekisi mieli kilahtaa kaikille iloisille, joulua valmisteleville ihmisille jotka kehtaa hidastaa mun menoa kun menisin hakeen vain energiajuomaa että jaksaisi olla edes hereillä taas yhden päivän :P
Joululahjat sentään on kohtalaisen hyvin hankittuna, ruoat taas ei. Mutta eiköhän pakastimessa ole sen verran jotain sapuskaa ettei nyt parin päivän aikana nälkään kuole ;) Varsinaisia jouluruokiahan en syö lukuunottamatta peruna-ja lanttulaatikkoa sekä mamman tekemää kastiketta. Muista jouluruoista en välitä. Juomaksi ajattelin hakea hyvää viiniä mutta sapen ongelmien takia taidan pysyä sen suhteen vesilinjalla tämän joulun.
Kissan kanssa kaksin vietän joulun. Omasta tahdosta. Olen mieluiten joulun ilman muita ihmisiä. Kaikkein parasta on kun saa maata pyjamassa sohvalla ja katsella hyvää elokuvaa ja syödä kun siltä tuntuu jne. :) Eikä tarvi katsella iloisia ihmisiä kun itse on melankolinen ;) Viime joulun olin kaksin koiran kanssa ja oli ihanaa vaikka tiesin että oli koiran viimeinen joulu. Tänä vuonna on onneksi kissa seurana. Kun ei ole lapsia niin eläimille on kiva yrittää "järjestää joulua" vaikkei ne siitä ymmärrä tai välitä tippaakaan. Mikä on oikeastaan hyvä koska ei ole minkäänlaisia paineita siitä että pitäisi olla täydellinen joulu. Ne on tyytyväisiä kun saa ruokaa ja saa hetkellistä iloa siitä kun paketista tulee uusi lelu.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓