"Joulun aatto nyt saa, jo ilta tummuu ja hiljenee maa
Kuka kulkee nyt yksinään kalmistoon, kuka yksin näin kylmässä on?
Pieni lapsonen vain, joka näin kiiruhtain jälleen kynttilän haudalle tuo
Paikka hiljainen on, tumma, liikkumaton; äidin haudalle valon hän suo
Liekin niin häilyvän, tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa
Sitä katsovi silmin niin kaipaavin, sitä katsovi ja taas odottaa
koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa kera muiden taas kuin ennenkin
Mutta niin hiljainen koti yksinäisten, on kuin puuttuisi siunaus sen
Äänen hiljaisen, sointuvan nyt jostakin kuulevi hän,
joka lämpimin lausehin lohduttaa, joka nousemaan katsehen saa
Älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää
Joka hetki sun luonasi käyn
Lapsi joulun mä oon, sinut vien kartanoon, josta lähdit.
Sun valonas käyn
Joulun ensimmäisen mä olla tallissa härkien sain
Sinne tähtöset tuikkivat valkeuttaan, sinne saapuivat tietäjät maan
Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään, sinun joulusi kauniiksi teen
Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat voivat peittyä kirkkauteen"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti