Sinänsä kaikki noista ovat täyttä totta, mutta mun läheisten pitäisi tietää myös miksi asiat on näin. Mutta tuntuu että kaikki luulee mun ihan ihan piruuttani olevan masentunut, väsynyt ja kipeä. Musta olisi tosi kiva jos voisin ja jaksaisin vaan lähteä johonkin reissuun tai juhliin tai vaikka ihan elokuviin. Tai että jaksaisin olla iloisella päällä ja sosiaalinen. Että mulla olisi joskus jotain positiivista kerrottavaa omasta elämästä. Mutta kun ei ole. Kivut on aina yhtä kamalat. Joka päivä joka hetki on hermosärkyä, tavallista särkyä, polttoa, pistelyä, viiltoa. Niitä on jaloissa ja lonkassa ja selässä. Ja melkein joka päivä särkee päätä, tai jos ei särje päätä niin polttaa sappea tai silmä ei toimi tai hammasraudat tulee ikenestä läpi. Enkä muista koska olisin nukkunut yöni niin hyvin että olisin ollut virkeä aamulla. Joko en nukahda ollenkaan tai nukahdan 7 tunnin pyörimisen jälkeen pariksi tunniksi tai nukahdan heti mutta heräilen puolen tunnin välein.
Ja sen vielä jotenkin ymmärtää että varsinkaan nuoret, koko ikänsä terveenä olleet ihmiset ei ymmärrä mitä on kun et pysty tai jaksa fyysisten vaivojen takia elään niinkuin haluaisit. Mutta tuntuu että köyhyyskin on täysin tuntematon käsite muille ihmisille. Minua katsotaan kuin idioottia kun sanon ettei mulla ole varaa yhtäkkiä ostaa kallista konserttilippua, vaikka se olisi alennetulla hinnalla. Minä joudun laskeen rahat jo bussilippuunkin. Mutta joillain muilla työttömilläkin tuntuu olevan varaa tehdä vaikka mitä.
No eiköhän tuo riitä purkautumiseks tänään :P Oli pakko lähteä koiran kanssa metsään taas vähän rauhoittuun. Se on kyllä ainoa paikka jossa mun sielu lepää. Ainakin sen aikaa kunnes joku idiootti tulee vastaan vapaana olevan koiransa kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti