tiistai 2. syyskuuta 2014

Flunssa

Ensimmäisenä pahoittelut vielä näin blogin välityksellä kaikille joille tuli eilen vähän ärähdettyä. Voin myöntää että en ole koskaan ollut "hyvä" sairastaja. Vaikka on vain tavallainen flunssa, joka kyllä vetää olon ja mielen matalaks, niin vitutus taso nousee hyvin äkkiä taivaisiin. Tai en oikeastaan tiedä meninkö ennen näitä selkävaivoja flunssasta näin huonoon kuntoon. Jotenkin tuntuu että vuosi vuodelta flunssat latistaa entistä enemmän. Mulla oli vuosikausia sellainen motto että flunssassa ei mennä sängynpohjalle tai sinne jäädään. Mutta nykyään sinne kaatuu kyllä ihan pakosta.
Kuumetta on edelleen, yskä on vähän helpottanut, mutta nenä on edelleen täysin tukossa. Viime yö oli taas vaikea kun täyty hermosärkyjen takia ravata edestakas ja kuitenkin pää oli niin täynnä räkää että huippas. :P
Mitä nyt olen suvun ja lähipiirin puskaradioo kuunnellut niin flunssaa on joka toisella. Että selväähän se on että mulle se tuli. Mulla on aina ollut hirveän huono vastustuskyky. Jos jollain on vähän flunssaa tai vatsatautia tai jotain niin mulle se iskee vaikka puhelimen välityksellä. En tiedä liittyykö se tuohon krooniseen anemiaan joka mulla on. Ehkä mun kroppa vain on sellainen viallinen kappale kun siinä on kaikki päin helvettiä :D On migreeniä, paskat hammasluut, purentavika, anemia, huono vastustuskyky, keskivartalo väärässä asennossa, nilkassa nivelsiteet paskana, polvi paskana, jatkuvaa ihottumaa, närästystä jne.... Toivois että olis varaa mennä oikein kunnon lääkärille joka tutkis koko kropan ja kaiken mahdollisen ja selvittäis missä mättää. :P Mutta kun ei ole. Enkä sano että julkisen puolen lääkärit on huonoja, mutta heillä ei ole tietenkään välttämättä ole aikaa/resursseja/tahtoa ruveta paneutuun liian syvällisesti ennenkuin on pakko.

1 kommentti:

  1. Tiedän kyllä että kun kärsii kroonisista kivuista niin pieni nuhakin laittaa vituttaan ja rankasti :P Mitään ylimääräistä ei kestä enää päälle. Menee kuppi heti nurin. - Susku

    VastaaPoista

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓