sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen Blogi

Ensimmäinen Blogi.. Tai oikeastaan uuden blogin ensimmäinen teksti.. 

Sateisena sunnuntaina on hyvä aloittaa kirjoittaminen. 4 päivä ilman lihaa menossa. Olen siis ollut aiemmin 5 vuotta täysvegaanina. Mutta muutettuani Tampereelle aloin jälleen syömään lihaa, koska silloin tuntui että pelkkien kasvisruokien syöminen tulee liian kalliiksi. No tällä hetkellä taloudellinen tilanne on todennäköisesti heikompi kuin koskaan, mutta ajattelin silti yrittää ainakin lihan jättämistä pois. En ole nimittäin koskaan ollut niin laiha ja voinut niin hyvin kuin vegaanina ollessa. Tällä hetkellä painan noin 78 kiloa. Olen lisännyt liikuntaa runsaasti ja pyrin syömään terveellisesti mutta millään tiukalla dieetillä ei ole tarkoitus ruveta itseään kiusaamaan. Jos nyt muutaman kilon saisin kesän aikana pois niin olisin ihan tyytyväinen. 

Tänään oli tarkoitus pitää tauko urheilun suhteen. Lenkille "joudun" tietysti koiran kanssa menemään muutaman kerran päivässä. Mutta ehkä pitkänä lenkkinä riittää tänään jos mennään reippaasti Tesomajärvi ympäri. Reippaasti tarkoittaa reipasta kävelyä ja hölkkää sen mukaan miten jaksaa. Illalla ehkä voisi tehdä lyhyen joogaharjoituksen. Ehkä se riittää tänään koska eilen tuli tehtyä raskas lihaskunto-ohjelma.

Ruoaksi on tänään tarkoitus tehdä riisipuuroa, koska rahaa tulee vasta tiistaina ja kaapissa sattuu olemaan puuroriisiä ja maitoa ;) Mutta en valita.. Riisipuuro on todella hyvää ja täyttää hyvin. 

Inkku raapi taas korviaan kovasti viime  yönä :( Toivotaan että korviin laitettu lääke riittää eikä tarvi hakea antibioottikuuria. Niin hyvin on mennyt tämä alkuvuosi. Tosin lisäkiloja on tullut Inkullekin runsaasti, mutta lääkäri sanoi, että todennäköisesti johtuu kortisonista turvotus eikä ole syytä mitään kovaa dieettiä ruveta vanhalle rouvalle suunnittelemaan. Terveellistä ruokaa ja liikuntaa sen mukaan miten koira jaksaa ja nameja kohtuudella ;)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓