sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tellington Touch Every Animal Method

Kuten olen ehkä aiemmin maininnut niin olen opiskellut laajasti erilaisia vaihtoehtohoitoja, erityisesti eläinten hoitoon. Vaikka en alan töitä teekään enää niin jotkin asiat ovat iskostuneet syvälle. Yksi tällainen on TTEAM-kosketusterapia.
Tänään se tuli taas ajankohtaiseksi kun koirani rupesi ontumaan lenkillä. TTEAM on ensimmäinen asia mihin turvaudun. (Menetelmällä voi hoitaa niin eläimiä kuin ihmisiäkin).
TTEAM-menetelmän tavoitteena on tasapainottaa hermojärjestelmää, aktivoida käyttämättä jääneitä aivoihin johtavia hermoratoja ja herättää solumuistia. Menetelmää voi käyttää apuna hoidettaessa käytöshäiriöitä, kipuja ja sillä voidaan edistää vammojen paranemista. Menetelmällä voidaan myös parantaa kehohallintaa sekä koordinaatiokykyä.

Erilaisia otteita on kaikkiaan n. 20. Tässä muutamia:

Clouded Leopard: Käden paino on kevyesti hoidettavalla alueella, sormet hieman koukistettuna, kuin leopardin käpälä. Sormet liikuttavat ihoa 1 ja 1/4 ympyrän muodossa. Keskisormi on johtavana. Liike ulottuu kello puoli kuuden kohdalta uudelleen puoli kuuteen ja kevyesti kahdeksaan, kunnes ote irtoaa ja alkaa alusta. (selkäongelmat, itseluottamuksen lisääminen, verenkierron parantaminen, liikkumishäiriöt, stressin lievitys, lihasjännityksen lievittäminen, lihasarkuus, jäykkyys)


Lying Leopard: Aseta käsi kuppimaisesti suoraan hoidettavan alueen päälle sekä liikuta kättä ympyrän muotoisesti niin, että kämmenkuppi on suoraan vamma alueen päällä. . (Ruhjeet, turvotus, rentouttaminen)


Python Lift: Koko käsi on asetettuna kehonosalle tai jalan ympärille. Painetta käytetään vain juuri sen verran että kyetään kevyesti nostamaan ihoa ja lihasta. Nosta, pidä muutama sekuntti ja palauta hitaasti aloituspisteeseen. (lihasjännitys ja krampit, tehokas olkavarrelle, selälle, raajoille ja kaulalle).

Lyhyt video Inkun kanssa.  (Otteet ovat samassa järjestyksessä kuin olen tähän kirjoittanut)


***********************************************************************************
 Rupes tänään tekeen hirveästi mieli tuoretta sämpylää joten ei siinä kai ole muuta mahdollisuutta kuin ruveta leipoon. Tällaisia tuli.


Nam
5 dl maitoa
1½ tl suolaa
2 rkl sokeria
50 g hiivaa
3 dl kaurahiutaleita
n. 7dl sämpyläjauhoja
½ dl rasvaa

(½ dl kuivattua nokkosta)







**********************************************************************************

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Kesä alkaa oleen lusittu, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Syksy on suosikki vuodenaika 💓💓💓